Mejor -saaga alkaa

Tiistaina tehtiin historiaa, kun ensimmäinen Mejor-koulutuspäivä näki päivänvalon. Osallistujilla oli melko erilaiset taustat ja kokemukset johtoryhmätyöskentelystä, mutta se oli ehdottomasti pikemminkin rikkaus. Keskusteluihin oli sanansa sanottavana kaikilla, jokaisella oli yhtä lailla kysyttävää, kerrottavaa ja kommentoitavaa.

Osallistujia oli herätelty pohtimaan aihetta Feelbackin toteuttaman etukäteistehtävän avulla, jossa yksinkertaisilla kysymyksillä kartoitettiin johtoryhmätyöskentelyn nykytilaa kunkin osallistujan mielestä. Vastauksista tehdyn koonnin mukaan ilahduttavinta oli se, että tutkituista osa-alueista jäsenten väliseen vuorovaikutukseen oltiin keskimäärin varsin tyytyväisiä.

Muilla osa-alueilla (yhteinen käsitys perustarkoituksesta, strategialähtöinen toiminta, päätöksenteko ja seuranta, toimintamallit ja pelisäännöt, toimintaedellytysten johtaminen) jäätiin tyydyttävän tasolle – pahnanpohjimmaisena strategialähtöinen toiminta. Tämä on tietysti yrityksen ohjaamisen kannalta haasteellista: strategia ei ohjaa johtoryhmän työskentelyä ja päätöksentekoprosessi jää vaillinaiseksi.

Tarjolla on nyt kuitenkin lääke, jolla annetaan apua oireiluun: Mejor on täällä, ja suunnitelmien mukaan myös jatkossa! Talentreen yrityskohtaisella lisäpalikalla päästään lisäksi syvemmälle, hoitamaan oireen lisäksi myös itse syytä.

Kuopion kauppakamarin ja Talentree Oy:n yhteistyössä rakentama Mejor-koulutus järjestetään nyt ensimmäisenä kertana yhteistyökumppani Tapiolan tiloissa. Kokonaisuus sisältää kolme varsinaista koulutuspäivää sekä lisäksi yhden ryhmätyöpäivän, jossa harjoitellaan johtoryhmän vuorovaikutustaitoja simuloidun johtoryhmän kokouksen avulla. Jokaisena päivänä kouluttajana toimii aiheensa kiistaton asiantuntija, joka ammentaa näkökulmia, kertoo kokemuksiaan, esimerkkejä ja teoriaa johtoryhmätyöskentelyn eri näkökulmista.

Ensimmäisen koulutuspäivän asiantuntijana toimi Talentree Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Haapakorva. Haapakorvan lisäksi Kuopion Kauppakamarin toimitusjohtajana toimiva Matti Niiranen herätteli osallistujia kysymyksillään ja haastoi pohtimaan aihetta eri näkökulmista. Alkuun porukka selvästi odotteli mitä tuleman pitäisi, mutta intoutui pian keskustelemaan ja vertailemaan kokemuksiaan johtoryhmätyöskentelystä. Keskusteluissa mentiin välillä perimmäisten kysymysten äärelle: mitä nyt tulisi tehdä? Kuinka edettäisiin tämmöisessä tilanteessa?

Ensimmäisen päivän aikana pureuduimme johtoryhmän kokoonpanoon (ei kiintiötyyppejä vaan oleellisia henkilöitä!), pelisääntöihin (johtoryhmä sitoutuu tehtyihin päätöksiin ja viestii ulospäin yhtenäisesti) sekä toiminnan ytimeen (JoRyn olemassaolo ei ole itsetarkoitus, vaan sillä on selvä funktio). Varsinkin pienissä yrityksissä roolit voivat olla hakusessa, kun omistajat, hallitus ja johtoryhmä ovat käytännössä yksi ja sama porukka, joka kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti pullakahveille. Määrittämällä selkeät tehtävät ja toiminnot sekä eriyttämällä kukin mainituista tasoista saadaan liiketoimintaan ryhtiä ja lisäarvoa.

Seuraavan kerran osallistujat saavat kansioihinsa täytettä ja uutta pohdittavaa, kun Mejor jatkuu toisella koulutuspäivällä 16.2.2012. Asiantuntemustaan jakaa silloin Jari Osmala aiheenaan johtoryhmän rooli strategiaprosessissa. Ensi viikolla päästään siis pureutumaan juurikin siihen hiekanmuruseen, joka hiertää kyselyn mukaan monessa kengässä…

Terkuin,

Suvi

Blogivieras Teemu Arina: hyvä kokous, parempi tuottavuus

Taannoinen Teemu Arinasta kertova juttu Suomen Kuvalehdessä oli mainio, ja sen sanomaan oli helppo yhtyä: tietoyhteiskunnan rakenne muuttaa kovaa vauhtia käsitystämme tiedosta ja sen hallinnasta. Ennen tavattiin sanoa, että tieto on valtaa. Nyt tiedon jakamisesta on tullut se juttu – ja tiedon panttaaminen, jota edelleen organisaatioissa esiintyy, näyttäytyy lähinnä lyhytnäköisenä umpimielisyytenä. 

Mutta mikä on herra Arinan tarina? Muun muassa sosiaalisen median ilosanoman sanansaattajana monissa yhteyksissä esiin noussut nimi on tehnyt yritystoimintaa 16-vuotiaasta saakka, ja kiertää tällä hetkellä puhumassa ympäri Suomea tietoyhteiskunnan murroksesta ja sen vaikutuksista. Vuoden 2011 aikana esiintymisiä kertyi reippaat 100, ja konsultaatiokeikkojakin melkoinen liuta. Blogiarkistokin on vaikuttava, vaikka kirjoitusfrekvenssi on ymmärrettävistä syistä hieman rauhoittunutkin. Vaikuttaa siis siltä, että mies elää kuten opettaa: tiedon jakaminen on päivätyö, harrastus ja elämäntapa. Kuten hän mainitussa SK:n artikkelissa retorisesti kyselee:

”Mut mitä, jos mä suhtaudun informaatioon niin, että se on virtaus? 

Vesi, missä mä uin? 

Hana, jonka mä avaan?” 

Kuva: Teemu Arina.

Tietoon ja sen jakamiseen keskittyy myös keskustelumme Teemun kanssa, kun hän blogivieraaksi haastettuna vastailee monisanaisesti kysymyksiini. Vaikka keskustelu lähtee liikkeelle bloggaamisesta ja esimerkiksi Facebookin aiheuttamasta ”conversation loopin rikkoutumisesta” (=henkilö jakaa linkin blogikirjoitukseensa FB:ssä, jonka seurauksena keskustelu pirstaloituu sekä naamakirjaan että blogin kommenttikenttään), erityisteemaksi nousee nopeasti kokoustaminen ja sen ongelmatiikka. Tämän ympärille Arina on kunnon sarjayrittäjän tapaan perustanut uuden innovatiivisen yrityksenkin, Meetin.gs:in.

Mutta mikä siinä kokoustamisessa on niin vaikeaa? Sen kun etsii yhteisen ajan ja istuu alas. Johtoryhmän laatuaikaa parhaimmillaan? Teemu tarttuu täkyyn ja vastaa. Ensinnäkin, jo pelkkä yhteisen ajan löytäminen on näinä yhä hektisemmiksi käyvinä aikoina melkoinen vitsaus. Jokainen varmasti tietää sen turhauttavan tunteen, kun isolla meiliringillä etsitään yhteistä kokouspäivää. Yksi ehdottaa ensi keskiviikkoa, toinen torstaita. Ja niin edelleen. Ja kun päivä on lopulta päätetty inboxin kapasiteettia uhmaavan meilimyllyn päätteeksi, ehdottaa ensimmäinen jo ajankohdan siirtämistä. Mylly alkaa murista uudelleen. 

Onneksi on ratkaisujakin, kuten mainio Doodle. Ja toki sofistikoituneet kalenteriohjelmatkin osaavat asiassa ohjata. Meetin.gs pyrkii viemään ajattelun astetta pidemmälle. Sen kautta paitsi sovitaan aika, myös jaetaan kokoukseen liittyvä materiaali. Hallitaan siis kokoustamisen koko elinkaarta.

Entä itse kokoustaminen? Kai nyt yhteen kerääntyneet huippuosaajat osaavat myös kompuroimattoman kokoustekniikan? Teemu hakee nopeasti vasta-argumentin tähänkin. Liian usein kokousten tarkoitus on hämärän peitossa, niihin osallistuvat väärät ihmiset, ja niiden päätarkoituksena on lähinnä tiedottaminen – mitä siis nykytekniikan valossa voi pitää varsin tehottomana. Suurimman osan tiedosta voisi jakaa muutenkin kuin samassa fyysisessä tilassa istuen. 

Kuva: Erään kokouksen anti.

Millainen on sitten hyvä kokous? Tai tarvitaanko niitä ylipäätään? Teemu kääntää kysymyksen hyvästä kokouksesta hyvään johtajaan. Tämähän on paitsi muutenkin mainio ilmestys, myös tehokas ajankäyttäjä. Toisin sanoen, hyvällä johtajalla on hyviä tapaamisia. Kokousten paradoksi johtajan kannalta on, että tehokkuuden nimissä pitäisi puhua ja kuunnella samaan aikaan. Niinpä kokoustajana taitava johtaja keskittyy esittämään hyviä kysymyksiä, kaivamaan esiin sitä mitä ei vielä ole sanottu.

Sillä jos etukäteen on tiedossa kokouksen sisältö - esimerkiksi silloin, kun kuunnellaan jonkun suullista raporttia kirjallisessa muodossa olevasta aineistosta – niin mihin kokousta ylipäätään tarvitaan? Niinpä. 

Maailma on muuttunut niistä ajoista, kun savumerkein pyrittiin määrittämään kommunikointi- ja raportointisuhteita. Tänä päivänä tärkeämpää on luoda konteksti, johon kuka tahansa voi tuoda panoksensa. Ja vieläpä niin, että itse kunkin hengentuotokset ovat mieluiten suoraan digitaalisessa muodossa, jaettavissa. Tätä kautta kehityksen (=tiedon jakamisen) vauhti kasvaa niin, että kohta itse kunkin tukka lepattaa pelkästä nettikaistan avaamisesta. Huh.

Teemun ajatuksiin maailman nopeasta muuttumisesta on helppo yhtyä.

Antti

Mistä on pienet paketit tehty?

Tiistaina Talentreen porukka päätti paketoida yhden palveluistaan. Noheva porukka neuvotteluhuoneeseen, post it-lappuja pinoon pöydälle ja yksi piiskanheiluttaja kehiin. Alkuherättelynä aiheeseen toimi mielikuvamaalailu pahimmasta mahdollisesta suosta, kaikkien yrittäjien kirosanoista vahvimman seuraamusten kuvailu: Taantuma! Mitä seuraamuksia siitä voi koitua?

Johan noista aineksista saatiin yksi erittäin hedelmällinen tuotteistussessio aikaiseksi!

Yrityksissä tiedetään usein, mitä voidaan tarjota, kunhan asiakas keksii pyytää. Mutta tiedetäänkö, mitä tarjotaan itse? Mitä pakettiin kuuluu ja mitä ei? Mitä paketti maksaa? Kokemukseni mukaan tuotteistaminen alkaa olla Pohjois-Savossakin jo tuttu sana, mutta käytäntönä vielä vieraampi. 


Sisäinen tuotteistussessiomme yhdisteltiin innovaatiosessiosta ja tuotteistamisopeista, jonka jälkeen koko hoito paketoitiin Business Model Canvasilla konkreettisempaan muotoon. Vahvana pohjana koko hommalle oli jokaisen osallistujan äänen saaminen kuuluviin ja mielipiteen ilmaisun mahdollistaminen ilman kritiikkiä.

Monesti vastaavien sessioiden tarve yrityksissä on havaittu, mutta aina on jotain kiireellisempää tekemistä loppumattoman To Do-listan kärjessä. Kantaa ottamatta kunkin ominaiseen tärkeysjärjestykseen, miten olisi vähemmän palavereja, jossa ei päätetä mitään? 


Miten olisi yksi sessio, jossa aihe pysyy kasassa ja homma viedään harmaista aivosoluista valmiiksi kaupallistamissuunnitelmaksi asti?

Meillä tuli paketointitestin lisäksi kehitettyä uusi toimintamalli omiin sisäisiin palavereihin, laitettua alulle oma tuotteistuskehityshanke ja heiteltyä ilmoille pari fläppitaulullista potentiaalisia ideoita jatkokehitystä varten. Kaikki on dokumentoitu, malli paketoimiseen on valmiina… Kun mahdollisuus aukenee, on takataskussa nyt tukku innovaatioaihioita, eikä tiukassa tilanteessa tarvitse repiä alati ohenevia hiuksiaan ja koittaa nyhjäistä pakettia tyhjästä.

Ajatusrikasta alkuvuotta ja rohkeutta tiukkoihin päätöksiin!


Terkuin,


Suvi

Roasted by Parantainen

Oili-hankkeen mainiot koulutukset saivat jatkoa, kun Jari Parantainen päästettiin ääneen Tuotteistajan konkretiapäivän tiimoilta. Päivän agenda oli rakennettu nimenomaan jälkimmäisen sanan ensimmäisen osan kautta, sillä konkretia oli kouriintuntuvaa: lauteille pääsi kuusi paineita pelkäämätöntä paikallista yritystä omista tuotteistuksistaan puhumaan. Näitä sitten ruodittiin paitsi Parantaisen, myös yleisön kriittisen silmän alla. Mukaan olivat uskaltautuneet Lauluklubi Maestra, FlowDiet, Mainostoimisto Ad Kiivi, Fennopharma ja Fengshuisuunnittelu Tuntu. Niin, ja Talentree, joukon viimeisenä.

Kuva: Roasted Chicken.

Ajatus tuotteistustietämyksensä tuotteistaneen asiantuntijakollegan ja varta vasten paikalle saapuneen yleisön kitaan joutumisesta nosti hieman ennakkohikeä pintaan, vaikka teeman parissa tuleekin paljon asiakkaitten kanssa aivoriiheiltyä. Väkisinkin asetelma toi kuitenkin mieleen etenkin Ameriikan puolella yleisen kansanhuvin, roastingin, jossa joku poloinen – yleensä julkkis - vapaaehtoisesti mutta vastentahtoisesti asettaa paljaan sielunsa esimerkiksi rääväisestä suustaan tunnetun ylöspomppaajakoomikon verbaalivitsan alttarille. Ei kai Suomessa sentään moista? Eihän?

No, ei toki – ainakaan tässä tilaisuudessa. Itse en kiireellisyyssyistä päässyt kuuntelemaan esityksistä kuin omaani, mutta käsitykseni mukaan kaikki yritykset suoriutuivat testistään moitteetta. Omakin setti sai huomattavasti enemmän kehuja kuin kritiikkiä. Myönteistä palautetta tuli selkeydestä ja konsulttijargonin välttämisestä (jes!) – kehitysideana esiin tuotiin kehityshankkeitamme kuvaavan esimerkki-casen esiin nostaminen. Hyvä ajatus!

Kaiken kaikkiaan epämukavuusalueelle itsensä saattaminen on usein se tehokkain tapa saada kehitystä aikaan. Monasti on esimerkiksi mielessä, että omaa tuotteistusta ja myyntipresentaatiota pitäisi hioa ja hinkata, mutta kiire – se pahalainen! – puskee väliin mitä salakavalammilla tavoilla. Tämänpäiväisen tilaisuuden tarjoama lempeä roasting (tai ehkä pikemminkin kepeällä lämmöllä tehty toasting) oli oiva tapa pakottaa itsensä tilanteeseen, jossa myyntiviesti on pakko takoa kirkkaaksi. Suosittelen! Vastaavan tilaisuuden voi järjestää itsekin, esimerkiksi oman yrityksen hallituksen edessä. Ylipäätään sparraus kannattaa ottaa vastaan aina kun mahdollista, niin aloittavan yrittäjän kuin kokeneen asiakasrajapinnassa liitelijän. Selkeästä myyntiviestistä hyötyvät sekä myyjä että ostaja.


Roasted but happy,


Antti

EU:n hankekausi 2014-2020

Hotelli Savonian Auditorion lämpöön EU-epistolaa kuulemaan kokoontunut joukko sai tanakan katsauksen EU-rahoitusraamien tulevaisuuteen. Tilausuuden nimi oli EU-rahoitusmahdollisuudet 2014-2020 ja itsekin paikalla olin. Tilaisuuden järjesti eFORA-hanke.

Kynä tulta lyöden kirjoitin kalvosulkeisissa vilahdelleita numeroita ylös, sillä asia on niin valtakunnallisesti kuin maakunnallisestikin merkittävä: nyt tehtävillä linjauksilla vaikutetaan merkittävästi siihen, missä määrin tukieuroja on yrittäjille tarjolla, ja miten ne kohdennetaan. Valitettavasti tilaisuudessa kävi alusta asti selväksi, että kokonaisrahoituksen taso todennäköisesti tippuu nykyisestä.

Itä-Suomen EU-toimiston johtaja Riikka Railimo kertoi aamun ensimmäisessä puheevuorossa, että tulevaa, vuosille 2014-2020 suunniteltua hankekautta on valmisteltu jo vuodesta 2007. Komission ehdotus, niin sanottu legislative package, hyväksyttiin kuluvan vuoden lokakuussa. Seuraavaksi asiaa käsittelee parlamentti ja neuvosto, osana EU:n kokonaisbudjettia. Päätöksiä tulevan hankekauden tarkasta sisällöstä odotellaan vuoden 2013 alkupuolella. Asian valmistelu on siis juuri nyt kiivaimmillaan.

Kuva: Eurooppa katsoo tulevaisuuteen.

Railimo kertoi edelleen, että Europe 2020-strategiaan olennaisesti nivoutuva koheesio- eli tukipaketti on suuruudeltaan noin 335 miljardia euroa, mikä on viitisen prosenttia vähemmän kuin kuluvalla hankekaudella. Kun jakajia – siis jäsenmaita – on lisäksi viimekertaista enemmän, pienenee useiden maiden tukiosuus merkittävästi. Näin käynee myös Suomelle. Maamme asemaa ei paranna myöskään se, että jakokriteereistä meidän kannaltamme keskeinen, väestöntiheys, on menettämässä puolet painoarvostaan.

Itä-Suomen kannalta erityisen kiinnostavaa on se, pystymmekö säilyttämään niin sanotun siirtymäalueen statuksemme, joka on taannut meille erityiskohtelun euroja jaettaessa. Lisäksi toivoa on saada euroja esimerkiksi ”merentakaisille sekä pohjoisille harvaan asutuille alueille” myönnettävän erityistuen kautta – joskin senkin määrä on tippumassa nykyisestä.

Mutta eipä laiteta harvalukuisia päitämme tiheästi kasvavaan itäsuomalaiseen pensaaseen. Kyllä esityksessä on paljon hyvääkin. Ensinnäkin: vaikka tukimäärät näyttäisivät olennaisesti tippuvan, rahaa on silti varsin paljon jaossa. Hyville kehityshankkeille vaikuttaisi tukea riittävän myös tulevaisuudessa.

Toiseksi, Eurooppa 2020 –strategian teemat (älykäs kasvu, kestävä kasvu, osallistava kasvu) ovat sellaisia, että niiden edistämisessä keskeiseen asemaan nousee pk-sektori. Ja näin pitääkin! Suurin osa uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, koko EU:n laajuisesti.

Vaikka siis rahoitusraami näyttäisi Suomen kannalta kutistuvan, voi rivien välistä paistanutta viestiä mielestäni tulkita pk-yrittäjän kannalta myös myönteisesti: meihin luotetaan, meitä tuetaan. Lisäksi hankkeiden hakemisen ja hallinnoinnin byrokratiaa on tulevalla hankekaudella tarkoitus vähentää, joten tukia käyttävän ”loppuasiakkaan” taakka kevenee. Tämä tehnee tukien hakemisesta ja hyödyntämisestä nykyistä helpompaa. Which is nice.

Vuoteen 2020 itsekin välillä tähyillen,

Antti

Blogivieras Maija-Riitta Ollila: Yrittäjän parempi elämä

Kun muutaman viikon takaisen ELY-tapahtuman (ks. aiempi blogikirjoitus) innoittamana otin yhteyttä tilaisuuden pääpuhujaan Maija-Riitta Ollilaan kiittääkseni ja pyytääkseni häntä blogivieraaksi, mielessäni pyörivät vallan toisenlaiset teemat mahdollisen haastattelun suhteen. Ajattelin, että kun kerran strategialähtöisesti tätä blogiakin tehdään, niin filosofilta pitäisi varmaankin tiukata piilossa olevia pitkän aikavälin signaaleja ja puskan takana vaanivia megatrendejä. Myös esimerkiksi kasvuyrittäjyyden esteistä ajattelin tohtoria pommittaa.

Vaan toisin kävi. Keskusteluyhteys kyllä löytyi nopeasti, mutta käytäntö ohjasi pohdintoja muualle. Totesimme varsin pian tuntevamme tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta: klo 23.30 lähtenyt sähköposti sai vastauksen hetikohta ja osoitti, ettei yrittäjä lepää kummassakaan päässä. Niinpä ei yllättänyt sekään, että blogihaastattelun sopimisen ajankohta osoittautui haastavaksi, kun kalentereita vertailtiin. Viestittely kääntyikin kuin luonnostaan aivan uuteen aiheeseen, ns. work-life balanceen. Siis siihen, mikä olisi sopiva työn ja muun elämän suhde. Vai voiko sellaista määrittääkään.

Puhelinhaastatteluaika saatiin sovittua keskusteluteeman hahmottumisen myötä, ja aasinsilta strategiatyöhön jäi bloggaajan harteille. Ja onneksi se jälkikäteen löytyikin, oikeastaan aika luontevasti. Sillä kun silmäpussiensa takaa hädin tuskin naamansa näkevä yrittäjä aamulla peilistä kuvaansa katsoo, hän tulee samalla monissa tapauksissa tehneeksi yhden strategiatyön keskeisistä toimenpiteistä – riskikartoituksen. Tai ainakin sen alun. Yrittäjä itse kun usein on yrityksensä suurin riski. Yrittäjän puolen vuoden pakkolepo vaikkapa onnettomuuden tai sairastumisen myötä olisi useimmille pk-yrityksille valtava – jopa fataali – isku. Niinpä aiheemme, work-life balance, on itse asiassa strategiatyön kannalta miltei keskiössä. Eikö?

Kuva: Maija-Riitta Ollila

Maija-Riitta Ollila – tai Mr.O., kuten hän sähköpostinsa allekirjoittaa – hörppii teetä vaasalaisessa kuppilassa, ja kuulostaa etänä ihan yhtä asialleen omistautuneelta kuin livenäkin. Tekstiä tulee ja arvokeskustelu nousee nopeasti keskiöön: raastavimmillaan on työnteon ja perhe-elämän yhdistämisen dilemma silloin, kun käytäntö sotii voimakkaasti omia arvoja vastaan. Useimmilla perhe on kysyttäessä ykkönen, mutta arkinen aherrus vie kuitenkin valveillaolotunneista enemmän kuin soisi. Alkaa se ahdistamaan vähemmästäkin. Ja vielä vaarallisemmaksi filosofi nostaa sen, että arvot, nuo peruskallioon louhitut elämänohjeet, kokevat korroosiota nekin: pikku hiljaa, salakavalasti, kiireisestä elämänrytmistä tulee jopa tavoiteltava ja hyväksyttävä asia, siis normaali olotila.

Strategiatyöhön vihkiytynyt bloggaaja yrittää jutustelun lomassa hakea linkityksiä omaan työhönsä: voisiko esimerkiksi yritysten laajalti käyttämä tuloskorttiajattelu toimia myös henkilökohtaisen elämän ohjaajana? Siis mietitään arvot ja missio, elämäntehtävä, ja pohditaan omaa visiota pitkällä tähtäimellä. Ja sitten puretaan tavoitteet sopivien näkökulmien kautta arjen tekemiseksi. Perspektiiveinä voisivat toimia vaikkapa työelämä, perhe ja vapaa-aika sekä itsensä kehittäminen. Ja kun asiat olisi vyörytetty käytännön tekemiseksi, ne olisi vielä priorisoitava. Helppoa! (Puhelun edetessä näin jo sieluni silmin sen iltaisen keskustelun, jossa isi ärähtää lapsia olemaan hiljempaa, koska hänen pitää täydentää henkilökohtaista tuloskorttiaan). Puhelimen päässä Mr O. on hetken vaiti, sitten samaa mieltä.

Hän jatkaa teemaa pidemmälle ja toteaa priorisoinnin ja ahneuden olevan toistensa vastakohtia. Ahne haluaa kaikenhetinyt, priorisoija miettii asioiden tärkeysjärjestystä. Helppoa paperilla, vaikeampaa käytännössä.

Kuva: Työ, elämä - ja tasapaino.

Work-life-balance ei ole ihan yksiselitteinen ilmaisu sekään. Maija-Riitta kysyykin, onko työn ja muun elämän erottaminen nykypäivänä ylipäätään mielekästä – tai edes mahdollista? Etenkin globaalisti toimivissa yrityksissä tilanne on jo lähtökohtaisestikin sellainen, että nuo kaksi kulkevat yhdessä, halusipa sitä tai ei. Eri mantereelle pidettävä conference call on suomalaisen näkökulmasta väkisinkin sitä aikaa, jolloin ”muun elämän” pitäisi olla vallalla. Viestintäteknologian kehittyessä suuntaus lienee kaiken lisäksi voimistuva. Käytännön work-life balancen sovellus taitaakin olla useimmiten tämä: kiireinen vanhempi seisoo olohuoneessa, lapset lahkeessa roikkuen, kännykkä korvalla, ja tasapainoilee siinä välissä. Balance pitää juuri ja juuri.

Muitakin kysymyksiä keskustelun edetessä ilmoille heitettiin. Miten on mahdollista, että vaikka elintaso nousee, ihmiset haluavat tehdä enemmän ja enemmän työtä? Johtuuko se siitä, että työelämän muuttuessa yhä monipuolisemmaksi –ja kiehtovammaksi! – työ alkaa näyttäytyä yhä houkuttelevammalta, ja kotiarki yhä tylsemmältä? Vai onko syynä raha, tuo välineestä valtiaaksi muuntautunut pahalainen? Ja miksi kaksi kasvatustehtävää, yrityksen ja perheen, sattuvat elämänjanalla niin usein kiusallisesti päällekkäin?

Kahden kiireisen ihmisen turinatuokio ei riitä perimmäistä vastausta kaikkiin kysymyksiin antamaan, mutta blogivieraamme  ydinviesti välittyy kirkkaana: yrittäjän kannattaa silloin tällöin peilata paitsi yrityksensä, myös omia arvojaan käytännön tekemiseen. Ja jos analyysin tuloksena löytyy ristiriitoja, kannattaa silloin ainakin hetkeksi pysähtyä niitä puntaroimaan. Kyllä se henkilökohtainen strategia siitä lopulta kirkastuu. Ja, kuten yritysmaailmassakin, varautua kannattaa siihen, että jalkauttamisvaiheessa haasteet yleensä kasvavat. Kannattaa se silti.

Henkilökohtaisen tuloskortin kimppuun käyden,

Antti

Ps. Jos yllä oleva herätti kipinän tuumiskella teemaa syvällisemminkin, Maija-Riitan tuorein opus, Johtajan parempi elämä, toimii maittavana pontimena pohdinnoille!

Aamu on aloitettu aamiaisella ja asialla

Tänään tiistaina Talentree järjesti yhteistyössä Kuopion Ykköstilien ja Suomen turva-arkiston kanssa hyödyllisen aamiaistilaisuuden asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen (niin nykyisille kuin kiinnostuneillekin). Paikalle saapui kuutisenkymmentä kiinnostunutta heti aamukahdeksasta alkaen kuulemaan uusimpia tuulia mm. verotuksesta, arkistoinnista ja pk-yrityksen kasvun edistämisestä.

Aamu aloiteltiin Technopoliksen aulassa runsaalla aamiaispöydällä, josta nauttimisen ohella osallistujilla oli hyvää aikaa verkostoitua ja tavata tuttuja. Virkistyneinä siirryttiin auditorion puolelle, jossa Ykköstilien toimitusjohtaja Aino Valta-Rönkkö valaisi kuulijoille ensi vuoden alussa muuttuvaa verotusta. Mikä kevenee, kiristyy valitettavasti sitten toisessa paikassa.

Kuva: Tanakkaa asiaa, mietteliäitä ilmeitä.

Ainolta kuultiin myös hyviä vinkkejä loppuvuoden ratkaisuiksi, mikäli verotuksesta halutaan selvitä oman yrityksen kannalta mahdollisimman edullisesti. Alkoikohan monella kahvi närästää jo loppuvuoden kiirettä ajatellessa? Suositeltavaa olisi nimittäin hoitaa tämän vuoden puolella pois sellaisia pikkujuttuja kuin sukupolvenvaihdos tai yrityksen myyminen! Oman aihealueensa ansaitsi myös yritysten siirtyminen reaaliaikaiseen talouteen ja sähköiseen taloushallintoon, joka pidemmässä juoksussa tehostaa toimintoja sekä edistää kestävää kehitystä.

Suomen turva-arkiston Jari Väänänen ja Heikki Kekäläinen kertoivat arkistoinnin käytännöistä ja uusista mahdollisuuksista esimerkiksi sähköisen arkistoinnin ja etävarmistuksen saralla. Monen kravatti varmaan alkoi kiristää uhkaavasti Kekäläisen heittäessä ilmoille kysymyksiä: Milloinkahan se varmuuskopiointi on viimeksi tullut tehtyä? Missähän kumman pilvessä materiaalini oikein leijuvat? Aiheellisia kysymyksiä, joita itse kukin varmaan tahollaan jäi pohtimaan. (Ja missäs se muistitikku nyt taas olikaan?!)

Kuva: Kirsi Pitkäsen performanssi.

Ennen Talentreen Antti Haapakorvan puheenvuoroa esiintyjien pöydän takaa mönki väsyneen ja vähän räjähtäneen näköinen hahmo. Oliko jonkun opiskelijan ilta venähtänyt pitkäksi? Ei sentään, performanssitaiteilija Kirsi Pitkäsen mallaama työn ja numeroiden nujertama yrittäjähän se siellä uupuneena nosteli silmäpussejaan. Monologi yrittäjyydestä ei sinänsä ketään yrittäjäksi aikovia ehkä varsinaisesti inspiroinut uravalinnassa, mutta kuulosti taatusti tutulta monesta paikalla olleesta yrittäjästä ja herätti mielissä ajatuksen: toisinkin voi olla!

Antti Haapakorvan esitelmä sattuikin kuin nyrkki silmään Pitkäsen esityksen jälkeen. Siinä puhuttiin pk-yrittäjän rajallisesta aikaresurssista, kehittämistarpeen tiedostamisesta ja arjen hyökymisestä yrittäjän hyvien kehityssuunnitelmien päälle. Ei hätää, oli viesti: apua on saatavilla ja tarjolla! Eri tukimuotojen (mm. ELY:n kautta haettavat yrityksen kehittämisavustus ja valmistelurahoitus pk-yritykselle) ansiosta kehitystoimenpiteisiin on mahdollista saada paitsi rahallista resurssia, myös kipeästi kaivattuja käsipareja.

Virallisen osuuden jälkeen yleinen keskustelu ei varsinaisesti soljunut vilkkaana, mikä on auditorioympäristölle hyvinkin tyypillistä, mutta sitä vastoin kommentteja, mielipiteitä ja ajatuksia jäätiin vaihtamaan pienemmissä porukoissa pitkin aulaa. Onneksi yleinen mielipiteenvaihto ei ollutkaan tapahtuman tarkoitus, vaan ajatus oli nimenomaan jakaa tarpeellista tietoa ja saattaa eri tahoja keskusteluyhteyteen keskenään.

Kirpeää syksyn jatkoa ja uusia avauksia!

Terveisin,

Suvi