maanantai 29. marraskuuta 2010

Hallittu projekti kannattaa

Mitä yhteistä on keskiaikaisilla maustekaravaaneilla, 1950-60-lukujen avaruusmatkailulla ja tämän vuosituhannen mammuttimaisilla IT-hankkeilla? Jep, projektejahan ne. Myös projektinhallinta on näiden kaikkien esimerkkien kautta osaltaan kehittynyt.

Projektinhallinnan juuret tuoksuvat siis pippurille, sahramille ja suolalle. Satoja vuosia sitten kyttyräselkäiset kamelit matkasivat Euroopasta kohti itää, koska rikkaat länsimaalaiset halusivat peittää lihansa pilaantuneen maun – jääkaappejahan ei ollut. Ja kohta kyttyrät kuopalla kantoivat eläimet kuormiaan takaisin.

Projektimuotoista työtä on määritelty monin eri tavoin. Nasevimmasta päästä lienee Kyösti Anttosen (Tehosta projektityötä, 2003) määritelmä, jossa asia tiivistetään seuraavasti:
 Projektissa tehdään yksi asia, yhden kerran, alusta loppuun, tavoitteena haluttu lopputulos annetussa aikataulussa ja budjetoiduin kustannuksin.

On helppo todeta, että maustekaravaaneja voidaan pitää projekteina. Samoin edellä mainittu kuumatkailu sopii määritelmään hyvin.

Myös projektinhallinnan välineet ovat kehittyneet käytännön tarpeesta, niin kuin arvata saattaa. Kun ihmiskunta päättää ensimmäistä kertaa astella kuussa, hanke maksaa. Jo riskienhallinnan näkökulmasta on ollut järkevää luoda systemaattisia tapoja varmistua siitä, että toiminta on suunnitelmallista ja resurssit kohdentuvat oikein.

Äkkipäätä voisi ajatella, että pk-yrityksen näkövinkkelistä asia ei ole erityisen relevanttia. Harva firma kuitenkaan tähtiin kurkottaa, ainakaan konkreettisesti. Käytännössä totuus on kuitenkin toinen. Projektinhallinnan osaamisen kehittäminen auttaa pieniäkin yrityksiä kohdentamaan resurssinsa oikein. Esimerkiksi tuotekehityshanke, olipa se iso tai pieni, vaatii usein melkoisia taloudellisia satsauksia.

Projektinhallinnan riittävä taso saattaakin olla monelle yritykselle jopa kohtalonkysymys. Kaksinkertaisesti budjetin ylittänyt ja tuplasti suunniteltua pidempään kestänyt hanke voi pahimmillaan nitkauttaa tuloksen juuri ne kriittiset pari piirua pakkasen puolelle.

Hyvä puoli projektinhallinnassa on se, että asia ei ole vaikea, ja työkaluja löytyy jokaiseen tarpeeseen. Esimerkiksi yllä mainittu Anttosen projektinhallintaopas, jota tässäkin kirjoituksessa on innoittajana käytetty, tarjoaa hyviä täsmälääkkeitä projektipäällikön kivistävään päähän. Ja toki mekin autamme mielellämme!

Projektiterveisin,

Antti

lauantai 23. lokakuuta 2010

M vai T?

Menestyäkseen markkinoilla yritys joutuu huomioimaan toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset, tulivatpa ne yhteiskunnan, kilpailijoiden tai asiakkaiden taholta.  Nopea reagointi onkin perusedellytys markkinaosuuden säilyttämiselle tai kasvattamiselle.

Yleensä muutospaineet kohdistuvat  tuotteisiin ja niiden ominaisuuksiin.  Tällä on  kuitenkin väistämättä vaikutusta koko yrityksen toimintaan. Nokian ympärillä viime aikoina vellonut myrsky on tästä mainio esimerkki.

Talouselämä –lehden (18/2010) kolumnissa ”Minä Väitän”  professori Jaakko Aspara väittää suomalaisten yritysten suurimman ongelman olevan se, että tuotekehitystä johtavat teknofiilit eivätkä markkinoijat. Hänen mielestään teknofiilivetoinen (T-vetoinen) tuotekehitys johtaa usein tuotteisiin, jotka ovat hyviä lähinnä kehittäjien itsensä mielestä. Markkinoijavetoinen (M-vetoinen) tuotekehitys taas varmemmin johtaa tuotteisiin, jotka ovat hyviä paitsi markkinoijien, myös markkinoiden mielestä.

Professori nostaa esiin esimerkkejä monelta teollisuuden alalta. Erityisesti suomalainen huonekalu- ja veneteollisuus ovat hänen mukaansa hyviä esimerkkejä T-vetoisesta tuotekehityksestä. Listalle voinee huoletta lisätä edellä mainitun Nokiankin. M-vetoisia yrityksiä ovat Asparan mukaan esimerkiksi Ikea ja Apple. Etenkin jälkimmäisen yhtiön tuotteiden käyttäjäkokemukset ovatkin eittämättä valovuoden edellä suomalaista kilpailijaansa.

Kirjoituksessaan Aspara viittaa myös Amerikassa puoli vuosisataa sitten määriteltyyn ns. marketing mix -ajatteluun. Siitä johdetussa 4P-mallissahan markkinoijien ensimmäisenä ohjeellisena P:nä toimii Product, tuote. Marketing mixissä tuote on siis keskiössä. Tämä on epäilemättä vaikuttanut amerikkalaisyhtiöiden toimintafilosofiaan. Ja niiden menestykseen.

4P-malli ei ole menettänyt merkitystään vielä tänäkään päivänä. Varsinkin palveluyrityksille sopii myös neljän P:n paranneltu versio, jossa mukaan on otettu kolme muutakin P:tä – people, process ja physical evidence.

Markkinoinnin lainalaisuudet eivät siis hirvittävän paljon ole aikojen saatossa muuttuneet. Joten olisiko meidän suomalaisten aika tarkistaa ajattelutapaamme ja vaihtaa pikku hiljaa T-leiristä M:ään?

Asparan kolumni on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://www.talouselama.fi/minavaitan/article405261.ece


Blogiterveisin,

Pertti, senior advisor

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Onko tiimilläsi hyvä valmentaja?


Johtajuuden rinnastaminen valmentajuuteen on jo tuttua kauraa, mutta aiheen ajankohtaisuus ei silti ole mitenkään vähentynyt – päinvastoin. Työntekijät ovat yhä osaavampia ja itsenäisempiä, eikä perinteinen hierarkkinen johtamismalli enää monissakaan yhteisöissä toimi.

Myös työyhteisön arvot ovat murroksessa. Etenkin nuoremmille työntekijöille työ ja palkka eivät enää välttämättä olekaan elämän tärkeimpiin kuuluvia asioita. Tärkeämmäksi on noussut työn sisältö, oman osaamisen kehittäminen – ja vapaa-aika. Nykypäivän nuori huippuosaaja haluaa olla mukana määrittelemässä työnsä keskeisiä elementtejä. Pomosta on tulossa yhä enemmän mentori ja ohjaaja – siis valmentaja.

Ero tutkimustulosten ja monien pk-yritysten johtamiskäytäntöjen välillä lienee kuitenkin edelleen melkoinen, vaikka trendi onkin hitaasti mutta varmasti muuttumassa. Silloin tällöin johtajan olisikin otettava hetki aikaa itsensä kanssa, tuijotettava tiukasti peiliin ja kysyttävä itseltään: millainen johtaja minä olen?

Fakta-lehden numerossa 8/2010 (s.50) esitettiin linkki Liz Wisemanin kirjan ”Multipliers – How the best leaders make everyone smarter” kotisivulle. Sivustolta löytyy kysely, jolla omaa johtamistapaansa on helppo testata. Kovin syvällistä analyysiä on tietysti 10 kysymyksen avulla vaikea tehdä, mutta ajattelun apuvälineenä moinen saattaa silti toimia.

Testaa, oletko valmentaja vai valittaja? ;)



Terveisin,

Antti