TJ:n tuumaustuokio: kasvun kattona johtamisen taso

Jotkut asiat tietää kyllä intuitiivisesti, mutta silti jonkun pitää sanoa ne ääneen, ennen kuin sisäinen filosofi oikeasti uskoo. Minulle kävi niin viime syksyn Nordic Business Forumissa. Elämää nähnyt herrasmies John ”Im your friend” Maxwell kiersi tuhatpäisen yleisön edestä valtaamaansa alaa koko kokemuksensa suomalla auktoriteetilla, piti toista kättä suorana edessään, kämmenpuoli alaspäin, ja läpsytti jokseenkin provokatiivisesti toista kättä sitä vasten, alhaalta ylöspäin. Läps, läps, läps. Sitten hän kiersi lavaa ympäri, useamman kerran, ja ainut Messukeskuksen mahtiauditorion täyttänyt ääni oli tuo sama: läps, läps, läps.

Trust me, se jäi mieleen. Vallankin, koska olimme juuri edellisenä iltana osakasporukkamme kanssa illastaneet ja puhuneet oman yrityksemme kehittämisestä. Totesimme, että meillä(kin) on ikään kuin läpinäkymätön lasikatto, joka muodostaa ennemmin tai myöhemmin rajan kasvullemme. Ja lasikaton nimi on johtaminen.

Samaan viittasi Maxwellkin läpsyttelyllään: hänen mukaansa yrityksen taso ei voi nousta korkeammalle kuin johtamisen taso on. Siis kääntäen: jos yrityksen haluaa kehittyvän, ensin pitää kehittää johtamista. Asiaa voisi illustroida vaikka alla olevalla kuvalla.

Kuva: Lasikatto

Moni tunnistaakin ongelman. Vähintään yhtä moni ei. Malliesimerkki on tilanne, jossa tunnustettu ammattimies Rauno Riskinottaja (nimi keksitty) perustaa yrityksen. Ensimmäinen liikevaihdollinen miljoona on suhteellisen helppo saavuttaa. Sen polttoaineeksi riittää sisu, hiki, veri, onni, perkele ja horjumaton usko tulevaan. Kun markkinarako on suotuisa eivätkä investoinnit hirvitä, voi Raunolla olla nopeaan tahtiin tusinan verran immeisiä hommissa. Jossain vaiheessa, pimeän hallin nurkasta, alkaa kuitenkin kuulua voimistuva ääni. Läps, läps, läps. Jos Rauno on onnekas – tai enemmän valveutunut kuin valvonut – hän saattaa äänen jopa tunnistaa. Usein hänellä ei ole siihen aikaa. Jälleen uusi tulipalo vie huomion toiminnan pitkäjänteiseltä kehittämiseltä.

Kuva: Johtamisen tasoa mittaamassa.

Tilanne ei onneksi ole lohduton. On tietysti selvää, että välttämättä se henkilö, joka on yrityksen puskenut läpi harmaan kiven vaikkapa nyt sinne miljoonaluokkaan, ei ole se sama, jonka kannattaisi lähteä hakemaan seuraavaa kasvuloikkaa kymmeneen miljoonaan. Haasteet ovat hyvin erilaiset. Mutta johtaminen ei ole sama asia kuin johtaja. Johtaminen on ennen kaikkea sitä, että saadaan organisaatioon halutunlainen toimintatapa, jota toteuttamalla päästään haluttuun suuntaan.

Johtamista voi kehittää palkkaamalla itseään fiksumpia ihmisiä, jakamalla vastuuta, hakemalla sparrausta vaikka hallitustyön kautta. Lista on pitkä. Ja, kyllä, johtaja voi kehittää myös itseään. Pääasia on oivaltaa, mistä muutos lähtee. Eri tutkimusten mukaan ne ajatukset, joita ajattelemme tänään, ovat hätkähdyttävän pitkälle identtisiä niiden kanssa, joita ajattelimme eilen. Samaa pätee päivittäisiin tekoihimme – ja siis myös johtamiseen. On helppo piirtää yrityksen kasvutavoitteet uusiksi; excelistä voi ravistella mitä vain. Ja on pelkästään inhimillistä jatkaa jokapäiväistä toimintaa niin kuin aina ennenkin.

Tunnistan Raunon haasteen hyvin omakohtaisesti. Olemme pystyneet kasvattamaan liiketoimintaamme, ja alun perin yritystä perustettaessa asetetut tavoitteet on pitkälti jo saavutettukin. Paha vaan, että kasvun tekeminen on liian innostavaa, jotta kylläisyyden tunnetta ehtisi tuntea. Päinvastoin, matka on vasta alussa. Mutta nuo kolme äännähdystä, läps, läps, läps, kumisevat takaraivossa.

Nykymallilla on saavutettu nykyinen olotila, seuraava steppi vaatii jotain uutta. Rimaa pitää nostaa, ja sen riman nimi on johtaminen. Avainasioita meillä ovat mm. systemaattinen toimintatapa projektinhallinnassa, digitaalisten työkalujen entistä pontevampi käyttö, elämän tasapainon entistä suurempi korostaminen sekä tietotyön ”hukan” tunnistaminen ja radikaali vähentäminen. Mutta näillä päästään vasta alkuun.

Johtamisen kehittäminen on loputon tie. Juuri siksi se on niin hauskaa.

Blogautusterveisin,

Antti