Yrityskultuuri = Arvot X Niiden toteutuminen käytännössä
niin ymmärtää, että maailmaa halivien asioiden äärellä taas kerran ollaan. Pyrin silti pitämään näkökulman melko kapeana, tällä kertaa.
Äkkipäätähän ajatusketju voisi kulkea verraten suoraviivaisesti (ja suunnilleen näin se minulla aluksi kulkikin):
1. Eettinen kuormittuneisuus on sitä, että yksilön ja hänen edustamansa organisaation arvot eivät kohtaaUseimmissa tapauksissa näin varmasti onkin. Mitä paremmin yritys tunnistaa omat arvonsa (siis ne, jotka ohjaavat käytäntöä siellä korean seinätaulun taustalla), sitä paremmin se voi rekrytoida sellaiset henkilöt, jotka nuo arvot allekirjoittavat. Puhtaimmillaan tätä ajattelua edustaa esimerkiksi Ikea, jonka rekrytointiprosessia on hyvin avattu täällä. Ja kääntäen: mitä selvemmin arvot on viestitty ulos, sitä paremmin uusi henkilö voi pohtia, onko kyseinen yritys arvoineen sellainen, jossa hän haluaa olla mukana. Jos arvot eivät kohtaa, ei yhteistä menestystarinaakaan voi syntyä.
2. Arvot ovat jokseenkin muuttumattomia, joten tilannetta on vaikea korjata
3. Kyseinen yksilö on väärä henkilö organisaation palvelukseen ja ennemmin tai myöhemmin polkujen on erottava
Kuva: Talentreen arvot |
Tilanne on melko yksinkertainen esimerkiksi nuorehkolle yritykselle,
jonka arvoperusta on mietitty perusteellisesti ja viestitty avoimesti. Kun väen
palkkaaminen aloitetaan ”nollasta”, on helpompi poimia juuri oikeanlaiset
tyypit. Kaikissa tilanteissa homma ei kuitenkaan ole näin simppeli.
Useimmissa yrityksissä arvot eivät erityisen
tunnistettavasti toimi johtamisen pitkospuina. Ne on ehkä kirjattu jonkun
konsultin kehotuksesta asiaan vihityssä työpajassa – ehkä ne muistetaankin –
mutta niiden käytännön soveltaminen on vähintäänkin kysymysmerkki. Kuten pitkään
yrityskentässä toiminut ohjausryhmäkollega totesi, 85%:lla yrityksistä yhtenä
arvona on asiakaslähtöisyys tai joku sen variaatio. Veikkaanpa, että selvästi harvemmalla on mietitty,
mitä se tarkoittaa juuri meillä, jokapäiväisessä toiminnassa. Ja edelleen yhä harvemmalla arvo aidosti toteutuu.
Tätä vasten eettinen kuormittuneisuus alkaakin näyttäytyä relevanttina
aiheena. Yksilön kuormittumista lisää aivan varmasti se, että yritys puhuu yhtä ja tekee toista. Tämän lisäksi kuormittumista voi kuvitella syntyvän ainakin kahtaalta.
Toisaalta on konkreettisia työtehtäviä, jotka eivät omaan maailmankuvaan sovi,
vaikka ne yleisesti ottaen ovatkin ”oikein”. Lääkkeiden voimaan uskova apteekkityöntekijä
saattaa kokea kiusalliseksi suositella työnantajansa edustamia
luontaistuotteita. Kotimaisuutta ja lähituotantoa arvostava ihminen saattaa
karsastaa yhtiön uutta investointia ulkomaille. Hoitotyöstä esimerkkejä löytää
tietysti vielä herkemmin.
Toisaalta eettinen kuormittuminen voi johtua myös siitä,
että arvot yksinkertaisesti ymmärretään eri tavoin – eli niitä ei ole kommunikoitu riittävän yksiselitteisesti. Yksilö haluaisi edistää tiettyä arvoa eri tavoin
kuin miten yritys asian tulkitsee. Tai mikä pahempaa: hän kokee huonoa
omatuntoa siitä, että hän ei tahdostaan huolimatta pysty toteuttamaan arvoa
niin kuin uskoo yrityksen sitä haluavan toteutettavan.
Otan käytännön esimerkin
omasta organisaatiostani. Meillä on yhtenä arvona elämän tasapaino. Se ei ole ihan
helppo rasti – ja siksi se on valittukin. Mutta yllä kirjoitetun kautta minussa
herää kysymys, voiko kyseinen arvo, tärkeästä tavoitteestaan huolimatta, olla itsessään
kuormittava? Siis niin, että henkilö kokee työn liian raskaana, muttei uskalla
tuoda sitä esiin, koska hän tällöin ikään kuin myöntäisi toimivansa yhdessä kirjatun arvon
vastaisesti? Eli yksilö syyllistyy asiasta, jonka ratkaisemisen pitäisi olla
kaikkien yhteinen asia. Vastausta kysymykseen en tiedä, siksi aion ottaa sen
esille.
Miten asiaa pitäisi sitten yleisesti ottaen käsitellä – eli
miten eettistä kuormittumista voisi ehkäistä? Ilmeinen vastaus lienee viestintä
ja avoin dialogi. On yrityksen vastuulla viestiä arvot niin yksiselitteisesti,
että jokainen yksilö ymmärtää, mitä ne hänen käytännön työnsä kannalta
tarkoittavat. Viestimisellä en tässä tarkoita yksisuuntaista ”tiedottamista”,
vaan vuorovaikutteista ja alati jatkuvaa pohdintaa siitä, miten eri arvot eri tilanteissa
toimivat. Yhtä paljon vastuuta on myös yksilöllä. Jos joku asia sotii omaa
maailmankuvaa vastaan, se on syytä kertoa ääneen. Ja jos työnantaja on aidosti
arvoiltaan vastuullinen (niin kuin vähintään 70% yrityksistä sanoo olevansa),
asia kyllä otetaan vakavasti.
Blogiterkuin,
Antti
PS. blogia muokattu 30.5.2016 klo 18.40. Tekstin alkuosaa muutettu hieman. :)
PS. blogia muokattu 30.5.2016 klo 18.40. Tekstin alkuosaa muutettu hieman. :)