perjantai 14. helmikuuta 2014

Stadin valtaaja Susanna esittäytyy!

Vuoden 2014 alusta alkaen Talentreen HR-palvelujen tarjontaa vahvistetaan ja selkeytetään. Tavoitteena on, että meiltä saa jatkossa tukea ja tekeviä käsiä yrityksen HR-asioihin toimialasta ja koosta riippumatta. Samalla toimintamme laajenee pk-seudulle asti, koska sinnehän ne savolaiset tuppaavat pakkautumaan. Koska kasvottomuus on tylsää ja HR:ssä on kyse ihmisistä, tässä katsaus ihmiseen homman takana.

Olen Susanna Pyykkö, HR-ammattilainen, joka on kerännyt kokemusta ja oppia eri toimialoilla ja erikokoisissa yrityksissä noin kymmenen vuoden ajan. Työhistoriasta löytyy rahoitusalaa, kauppaa niin kuluttaja- kuin yrityspuolellakin sekä viimeisimpänä tuotantoa elektroniikasta metalliin. Opiskelut ovat jatkuvasti tukeneet ammatillista kehittymistäni ja sieltä puolelta osaamiseen on kertynyt mm. liiketaloutta, johtamista, HR-käytäntöjä, psykologiaa, kasvatustieteitä ja viimeisimpänä aluevaltauksena coachingia. Oma kokemukseni on osoittanut, että HR-täti (tai setä tai tyttö tai poika) on paikallaan yrityksessä kuin yrityksessä. Vanha tuttu huvittavaksi lausahdukseksi muuttunut ”henkilöstö on yrityksemme voimavara” on oikeasti mahdollista toteuttaa, jos sitä tahtoo ja tekee toimenpiteitä sen suuntaisesti.


Oma ammatillinen kiinnostukseni suuntautuu vahvasti siihen, miten perinteisin ja ennen kaikkea uusin ja luovin HR:n keinoin voidaan tukea liiketoimintaa. Minulle HR ei ole pelkästään työsuhdetietojen ylläpitoa ja palkanlaskentaa, vaan nimenomaan ihmisten vahvuuksien etsimistä ja kehittämistä niin, että yritys menestyy. Alf Rehn kirjoitteli taannoin jutussaan HR-viestissä, että HR-päällikön tulisi olla toimitusjohtajan läheisin yhteistyökumppani. alH Haluankin toimia HR-tehtävissäni liiketoiminnan sparraajana, tukijana ja asioiden mahdollistajana ja myös niinä tekevinä käsinä, joita yrityksissä tarvitaan. Asioita voi teoretisoida aikansa, mutta loppujen lopuksi täytyy kääriä hihat ylös ja ryhtyä hommiin, jos oikeasti aikoo saada asioita tapahtumaan!

 Hihat ylös ja hommiin toimii minulle muutenkin hyvänä elämän ohjenuorana. Aamulenkille tulee lähdettyä ennen kukonlaulua, töiden ohella opiskeltua ja lapsiperheen arki pyöritettyä, kun lopettaa turhan ihmettelyn ja menee eteenpäin pilke silmäkulmassa. Asiat täytyy tehdä tosissaan, mutta ei vakavasti, sanoo stadilaistunut savolainen ja toivottaa ihanan pirteitä kevätpäiviä kaikille lukijoille!


Terkuin,

Susanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti