Born Global: Kuinka teknologia kaupallistetaan - Case Rocsole

Kun kuuntelen Rocsole Oy:n teknologiajohtaja Pasi Laakkosen vastausta yllä esittämääni kysymykseen, käy heti selväksi, mihin hän vastauksellaan pyrkii. Sana ”teknologia” toistuu hänen puheessaan harvoin. Sen sijaan sanat asiakas, myyntiviesti ja palvelu toistuvat siinä kerta toisensa jälkeen. Tämä on sikäli yllättävää, kun tiedämme, että Rocsole kehittää leikekuvantamisen ja optiikkaan liittyvää huipputeknologiaa globaalisti toimivalle prosessiteollisuudelle. Yritys onkin jo syntyessään globaali toimija, ns. Born Global.

Teknologia-sanan välttäminen kaikessa viestinnässä on harkittu ratkaisu, kertoo Pasi. Kaikki lähtee asiakkaan tarpeesta ja sitä kautta oikeanlaisen palvelun myymisestä. Asiakas ei osta teknologiaa, vaan asiakas ostaa tarvitsemansa palvelun ja käyttömukavuuden. Asiakkaan ei välttämättä tarvitse tuntea Rocsolen kehittämää teknologiaa, ainakaan se ei saa olla kaupan syntymisen lähtökohta.

Kuva: Rocsole - Born Global 

Rocsole panostaa erityisen paljon myyntiprosessiin. Myyntiviesti ja myyntikanavat mietitään tarkasti ja myynti aloitetaan mahdollisimman nopeasti - ja kansainvälisesti. Pasi kertoo, että he lähestyvät asiakasta tarkasti mietityllä myyntiviestillä ja niin sanotusti sovelluskulma edellä. Käytännössä palvelukokonaisuus voi olla vielä kehittämättä ja se toteutetaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Lopullinen tuote räätälöidään asiakkaan tarpeisiin perusteellisten keskustelujen ja pilotointivaiheen avulla. Lisäksi asiakas koulutetaan tuotteen käyttöön ja palvelulle tarjotaan ylläpitotuki. Tällä tavoin varmistetaan, että lopullinen palvelu vastaa varmasti asiakkaan tarpeisiin.

Teknologian onnistuneen kaupallistamisen näkökulmasta Rocsolen toimintamalli nostaa esiin myös sen tyypilliset sudenkuopat. Suomalaiset korkean teknologian kehittäjät olettavat usein, että huipputuote myy itse itseään. Uskotaan, että kyllä asiakkaat löytävät tuotteen, kun sitä kehitetään tarpeeksi pitkälle. Siinä mennään usein metsään, eikä hyvääkään tuotetta saada koskaan kaupallistettua. Samalla tuotetta usein ylikehitetään, mikä vaikuttaa tuotteen hintaan ja heikentää siten sen kilpailukykyä. Suurin haaste ei ole itse teknologiaosaamisessa, vaan sen myynnissä. Ensimmäinen palvelu on aina vaikein myydä, minkä vuoksi siihen on panostettava paljon.

Pasi näkee, että Rocsole on hyötynyt valtavasti siitä, että Rocsole ei ole heidän ensimmäinen yrityksensä. He ovatkin omaa toimintamalliaan hiottaessa pyrkineet hyödyntämään kaiken mahdollisen opin ja kokemuksen, jonka he saivat edellisestä yrityksestään, Numcoresta - born global sekin. Numcoren kehittämä teknologia onnistuttiin kaupallistamaan menestyksekkäästi, mikä johti lopulta yrityskauppoihin kevällä 2012 Outotecin kanssa. Vaikka nyt Rocsolessa kaupallistettava teknologia on erilainen ja kohdistuu uudelle toimialalle, on kokemuksesta valtava hyöty.

Kuva: Team Rocsole.

Yksi tärkeä huomio oli se, että ydintiimi ja sen roolitukset on rakennettava huolellisesti. Rocsole on ulkoistanut kaikki ne osa-alueet, joissa he eivät ole huippuosaajia. Ydintiimiin on koottu parhaat osaajat kehitystyön, pilotoinnin, myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. Sen sijaan osa-alueet kuten mekaniikka, kokoonpano ja suunnittelu on kaikki ulkoistettu. Ydintiimiä tukee aktiivisesti toimiva ja monipuolisesti koottu hallitus. Hallitukseen on valittu osaamista niin teknologian, kansainvälistymisen kuin juridiikankin huippuosaajista.

Pasi tietää, että suomalaisissa yliopistoissa on valtava määrä teknologista osaamista, jota voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää globaaleilla markkinoilla. Miten se kaivetaan esiin ja miten kootaan oikeanlaiset tiimit tarkasti mietittyjen liikeideoiden ympärille, on suuri kysymys. Uudet ja aloittavat yritykset tarvitsevat lisäksi tukea moniin asioihin, kuten kansainvälistymiseen, rahoitusratkaisuihin, patentointiasioihin sekä myyntiviestin kehittämiseen liittyviin kysymyksiin. Pasin neuvo on, että itse ei saa lyödä päätä puuhun. Mikäli hyvä liikeidea on syntynyt, on kysyttävä rohkeasti neuvoa asiaa tuntevilta ihmisiltä. Myös Rocsolen toimiston ovelle saa tulla koputtamaan.

Blogiterveisin,

Olli

Luettua: Vastuullinen johtaminen

Keskuskauppakamarin vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan organisaatioissa ymmärretään yhteiskuntavastuu tuotteiden ja palveluiden sekä lakien ja normien noudattamisen kautta. Tutkimuksen mukaan päättäjät eivät hahmota henkilöstön hyvinvointia vastuualueeseen kuuluvaksi.

Yllä mainittu lainaus on kirjasta Vastuullinen johtaminen (Tapio Aaltonen, Mikko Luoma ja Raija Rautiainen; 2004), joka yhä vieläkin tuntuu olevan kattava suomalainen perusteos aiheesta. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti yritysvastuuta johtamisen näkökulmasta. Edustettuina ovat kaikki yritysvastuun perinteiset näkökulmat: sosiaalinen vastuu, taloudellinen vastuu ja ympäristövastuu. Akateemista otetta maustavat filosofiseen taipuvat pohdinnat etiikasta ja moraalista yrityselämässä. 

Kuva: Opuksen kansi

Kirjan alussa määritellään yrityselämän faktat: yritys on olemassa, koska se on rahan tekemisen väline. Raha taas on väline johonkin suurempaan hyvään: hyvinvointiin tai vaikka onnellisuuteen. Idealististen organisaatioiden olemassaolo mainitaan kuittaamalla niiden usein kadottavan taloudellisen realistisuudentajun, muutoin vastuu on kirjoittajien mukaan yrityksille pääosin kilpailuetu. Vastuukysymyksissäkin siis raha ratkaisee, mutta viis siitä; tärkeintä on, että kestävä kehitys edistyy edes jollain tavoin. 

Alun jälkeen aiheen käsittelyn pääpaino siirtyy vahvasti henkilöstöjohtamiseen. Teoriaa sekä tilanteita ja käytänteitä avataan yritys- ja organisaatioesimerkkien avulla, jotka tuovatkin lukijalle tartuntapintaa ja vertailukelpoisuutta oman elämän vastaaviin kinkkisiin tilanteisiin. Akateemisuus puskee välillä läpi käytettävän termistön muodossa sekä vertailuna tehtyihin tutkimuksiin ja katsauksiin aiheeseen liittyen. Suuremmalle lukijakunnalle ystävällisemmäksi kirja on pyritty tekemään jättämällä lainausviitteet pois kappaleiden lopusta; lähteistöä ja suositeltavaa kirjallisuutta kiinnostuneille löytyy kuitenkin runsaasti kirjan lopusta.

2000-luvun alussa kirja lienee ollut uraa uurtava, nyt asia tuntuu välillä jo moneen kertaan pureskellulta. On kuitenkin niin, että tieto on vielä tälläkin hetkellä hajallaan eri lähteissä, keskusteluissa ja tutkimuksissa. Tästä näkökulmasta katsoen teos kokoaa paljon hyvää asiaa samojen kansien suojaan. Vastuullinen johtaminen -kirjan asia ei ole vanhentunut, vaan on päinvastoin erittäin ajankohtainen suurimmassa osassa organisaatioita. Asiasta kiinnostuneille kirja toimii mainiosti, perustellen vastuullisuuden näkemyksiä ja antaen lukijalle pohdittavaa oman toiminnan moraaliin liittyen.

Kuva: Vastuullisuus on meistä jokaisesta kiinni.

Yritysvastuukin lähtee aina yksilöstä ja hänen toiminnastaan. Yritys tai organisaatio ei voi antaa ohjeistusta jokaiseen tilanteeseen, vaan toimintakulttuurin on juurruttava jokaisen työntekijän selkäytimeen. Hyvät aikomukset ja raportoinnit eivät tee muutosta, vaan toiminta jokaisessa yksittäisessä tilanteessa luo kokonaisuuden.

Allekirjoitan edellisen julistuksen ja uskallan suositella kirjaa lämpimästi kaikille hyvästä ja vastuullisesta esimiestyöskentelystä ja vastuullisesta toimintatavasta yleisesti kiinnostuneille. Mikäli sitä vastoin kaipaa konkreettisia ohjeita yritysvastuun kasvattamiseen esimerkiksi ympäristötyön suhteen, siihen kirja ei anna valmiita vastauksia. Tässä asiassa voi onneksi kääntyä esimerkiksi allekirjoittaneen puoleen! :)

Blogiterveisin,

Suvi

Blogivieras Esko Valtaoja: Yksilöllistä erikoisjuustoa

Vaikka haastatteluhetkeksi ovatkin valikoituneet viikon viimeiset työtunnit, tulee tämä nopeasti selväksi: kun ääneen haastaa avaruustähtitieteen professorin, on meno väkisinkin lennokasta. Näkökulma laajenee mikrosta makroksi nanosekunnissa ja aikaperspektiivi  aiheuttaa isolle miehellekin pienuuden tunnetta. Mutta hypätäänpä kyytiin.

Esko Valtaoja on siis tähtitieteilijä, joka wikipedian mukaan on myös ”tunnettu tieteen kansantajuistaja”. Aloitetaan siis helpolla: kun maailmantalouden kihtiset polvet nitisevät tähtitieteellisten alijäämien ja velkakuormien alla, niin miten ongelman ytimen saisi yksinkertaistettua kansan kielelle?

Kuva: Esko Valtaoja.

Professori ei häkelly. Ensinnäkin hän toteaa jättivajeiden olevan vain monopolirahaa – siis virtuaalista. Toiseksi hän nostaa esiin sen, mikä monesti unohtuu: tänäkin vuonna maailmantalous kasvaa, ei suinkaan kutistu. Ongelmat, vaikka suuria ovatkin, kohdistuvat rajattuihin maihin. Ja vaikka muutaman vuoden tähtäimellä tuntuukin talouden tuhkapilvi alati satelevan takaraivolle, ei isossa kuvassa voi sitä estää, että maailman bruttokansantuote kasvaa koko ajan. Ei auta, vaikka täällä Euroopassa kuinka nyyhkitään.

Maailman kasvusta päästäänkin kotoiseen kasvuyrittämiseen. Joku aika sitten toinen tunnettu tieteentekijä, professori Alf Rehn, naulasi ystävällisesti kasvuteesinsä blogimme virtuaalisen kasvuhuoneen oveen. Hän esitti näkemyksenään, että Suomessa on liikaa kasvun esteitä – ja suurin osa niistä kumpuaa yrittäjistä itsestään. Meillä on haluttomuus liikkua pois jo osatusta, ja me palvomme liikaa sellaisia asioita kuin järki ja osaaminen. Jatkuvan oppimisen sijaan meidän pitäisi liikkua kohti jatkuvaa unohtamista. Niinpä kysyn vuorostaan Esko Valtaojalta, nieleekö hän kaupallisemman puolen kollegansa väitteet – ja mitä terveisiä hän tälle lähettää?

Galaktiseksi yltyvää tieteellistä väittelyä havitellut osa minusta on lievästi pettynyt, kun Valtaoja on pitkälti samaa mieltä kuin Rehn. Hän kertoo usein kysyvänsä yrittäjiltä, oliko tämän yritys olemassa 100 vuotta sitten. Ja edelleen: onko se vielä olemassa 100 vuoden päästä? Yleensä vastaus on molempiin sama, ei. Joten professorin jatkokysymys kuuluu, kannattaisiko totutussa pitäytymisen sijaan kääntää katse siihen, mitä ehkä on tulossa? Siis mitä tarttis tehdä, jotta menestystä tulisi, ennen kuin aika ajaa ohi? Asiakaslähtöisyys lienee tässä(kin) kaiken juju. Valtaoja ottaa esille tutun esimerkin. Nokia väänsi sinnikkäästi puhelimia, joissa on mahdollisimman hyvä kamera, vaikka asiakastarpeissa olikin jo yltiöyhteisöllisyyden mahdollistava ja coolisti muotoiltu älyhärpäke.

Tulevaisuuteen suuntautumisen suositukseen on helppo yhtyä. Mutta mitä se tuo professorin mielestä tullessaan? Valtaoja kieltäytyy aluksi arvaamasta. Hän viittaa Philip Tetlockin tulevaisuustutkimukseen, jossa todettiin, että iso asiantuntijajoukko pystyi arvaamaan tulevaisuutta vain hieman paremmin kuin lantinheitto – ja hävisi kohtuullisen yksinkertaiselle algoritmille. Professori myös kyseenalaistaa tyypillisen kysymyksenasettelun (esim. millainen Suomi on vuonna 2020) järkevyyden. Sillä Suomi ei ole maailma, tai siitä irrallinen saareke. Maailma menee, Suomi yrittää pysytellä perässä. Kuten hän yksinkertaistaa (kansantajuistaa!), Suomen suhde maailmaan on kuin Petäjäveden suhde Suomeen. Olisi jokseenkin hassua pohtia syvällisesti Petäjäveden tulevaisuutta viittaamatta Suomeen.

Professori peräänkuuluttaakin samaa moneen kertaan: perspektiivin pitää olla tarpeeksi laaja! Mitä tapahtuu globaalilla tasolla? Mitä oli silloin kun isämme käyttivät vaippoja; mitä on silloin, kun itse niitä taas käytämme? Joten muotoilen kysymykseni näin: mitkä ovat isossa kuvassa niitä trendejä ja muutosvoimia, jotka luultavasti muokkaavat maailmaa?

Valtoja nostaa esiin kolme asiaa. Kasvu, josta puhuttiinkin jo, on ja pysyy. Sille ei ole vaihtoehtoja. Niin kauan kuin meissä elää halu kehittyä, myös kasvua syntyy. Lisäksi, toistaiseksi mikään muu kuin kasvu ei ole pystynyt tuomaan vaurautta. Ja vaikka kuinka jotkut yrittävät downshiftauksen ilosanomaa välittää, vauraus tuo tutkitusti myös onnellisuutta. Downshiftaajat yksinkertaisesti ulkoistavat kasvun tekemisen muille.

Kuva: Yksilöllisen erikoisjuuston esi-isä?

Toinen trendi on hyvinvointi. Tulevaisuudessa ei tulla jakamaan niukkuutta vaan runsautta. Vaatimustaso nousee koko ajan. Kohta meillä pitää olla älysukkahousut ja yksilöllistä erikoisjuustoa. Se, mikä tänään on standardia, oli luksusta 20 vuotta sitten. Mikä siis saa mielihyvähormonimme värähtämään 20 vuoden päästä? Individualismi ja erikoistuminen lienevät ainakin yhä enemmän pop.

Kolmas professorin esiin nostama aihe on jotakin, jonka voisi ehkä kiteyttää vastuulliseksi yhteisöllisyydeksi. Elintason kasvaessa meillä on vara olla yhä moraalisempia. Eettinen sijoittaminen ja kestävä kehitys tulevat nostamaan päätään, ja viherpesun jäljet ovat lyhyet, kun globaali kuluttajaboikotti vaanii heti naamakirjan
ensimmäisellä sivulla.

Jään pohtimaan professorin tulevaisuusaatoksia. On selvää, että strategiatyön kannalta on keskeistä pystyä ennakoimaan toimintaympäristön muutoksia. Käytännössä haaste taitaa usein piillä siinä, miten aamukahvinsa ruuhkassa ryystävällä kasvuyrittäjällä olisi aikaa aina välillä nousta helikopteriin ja katsoa kauemmas? Haaste on triviaali mutta armottoman usein arkitodellisuudessa esiintyvä. Onneksi on ainakin yksi ilmeinen apukeino (sekin tosin alihyödynnetty) – nimittäin yrityksen oma hallitus. Kokemuksesta voin kertoa, että sen voi valjastaa punnitsemaan tulevaisuutta ja haistelemaan, mitä tulevaisuus tuo sitten, kun yksilöllisten erikoisjuustojen tuoksu on jo hälvennyt. Suosittelen kokeilemaan – heti yrittäjyyden ensimetreillä.

Blogiterkuin,

Antti

Blogivieras Kaarina Mönkkönen: Tanssiva työyhteisö

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Erityisesti muuttuvat työn luonne ja tavat tehdä työtä. Perinteisen suorittavan työn osuus vähenee koko ajan ja tavoiteltavaa lopputulosta voidaan hakea monin eri tavoin. Uudenlainen työ asettaa myös työntekijöille uusia vaatimuksia. Tässä yhteydessä puhutaankin usein alaistaidoista, eli taidoista, jotka mahdollistavat toimimisen osana työyhteisöä. Kaikki ei ole enää kiinni siitä, kuinka hyvin esimies onnistuu työssään, vaan vastuu on yhtä lailla työntekijälläkin. Hyvän esimiehen rooli toimivassa työyhteisössä on edelleenkin suuri, mutta suhde ei ole yksipuolinen.

Kuva: Kaarina Mönkkönen.

Tämänkertainen blogivieraamme, Kaarina Mönkkönen, on sosiaalipsykologi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja Kuopion kaupunginhallituksen jäsen. Hänellä on pitkä kokemus ja näkemys työelämän muutoksista sekä työelämässä tarvittavien taitojen kehittämisestä. Kaarina käyttääkin alaistaitojen sijaan käsitettä työyhteisötaidot, joka kuvaa paremmin koko työyhteisön kokonaisuutta. Alaistaidot ovat nousseet keskusteluun 1980-luvulta alkaen ja niistä on haettu vastavoimaa jo ainaiseen esimiesnäkökulmaan, jossa kaiken nähdään olevan pelkästään johtamisesta kiinni. Työyhteisötaitojen pohtiminen laajentaa asiaa koko yhteisön taitojen tarkasteluun.

Työyhteisötaidot ovat tulleet kuitenkin erityisen ajankohtaisiksi 2000-luvulla. On oivallettu, että työyhteisö toimii paljon tehokkaammin silloin, kun työntekijöiden hyvinvoinnista huolehditaan ja yhteistyö toimii. Työntekijät ymmärtävät oman merkityksensä kokonaisuudessa, mikä motivoi ja auttaa jaksamaan. Kaarina muistuttaa, että vahvana vaikuttimena työyhteisötaitojenkin kehittämisessä on työn tuottavuuden lisääminen.

Keskeisimpänä työkaluna työyhteisötaitojen jalkauttamisessa toimii Kaarinan mukaan vuorovaikutustaidot. Kukaan ei voi enää eristäytyä työyhteisön ulkopuolelle ja olettaa, että hän voi työskennellä yksin. Muutenkin olisi tärkeää muistaa, että työelämässä tarvitaan niin paljon muitakin taitoja, kuin pelkästään substanssiosaamista eli ammattialaan liittyvää tietotaitoa. Työssä tarvittavia ominaisuuksia sekä itsensä kehittämisen tapoja ja taitoa toimia suhteissa muihin ihmisiin, on tärkeä määritellä. On kuitenkin hyvä muistaa, että osallistavalla johtamistavalla pääsee itse vaikuttamaan oleellisten asioiden määrittelemiseen ja siten myös sitoutuu niihin paremmin.

Kuva: Tanssiva työyhteisö.

Kaarina vertaa toimivaa työyhteisöä tanssiin, jossa työntekijöiden toimiva yhteistyö on kaiken edellytys. Mikäli toinen osapuoli ei tee osuuttaan ja lähde yhteiseen rytmiin mukaan, ei lopputulos voi olla kovinkaan hyvä. Työntekijät eräällä tavalla ”tekevät” esimiehensä, siinä missä esimies perinteisesti tekee oman tiiminsä. Tulevaisuudessa esimiehen kyvykkyys omassa työssään mitataan entistä selvemmin sen mukaan, kuinka hyvin hän saa omat työntekijänsä tekemään yhteistyötä ja sitoutumaan työhönsä. Tämä on otettava huomioon myös työn tuloksia arvioitaessa.

Työkaluksi tähän Kaarina nostaa viime vuosina johtamiskeskusteluun nousseen valmentavan johtamisen, jossa korostuu esimiehen ja koko tiimin yhteisvastuullinen dialogi. Valmentava johtaminen kumoaa perinteisen auktoriteettijohtamisen periaatteet. Esimies tuntee työntekijänsä ja osaa myös vastuuttaa heitä rohkeasti. On tärkeää, että esimies myöntää, että hän ei ole välttämättä suurin asiantuntija jokaisessa asiassa, mutta osaa hyödyntää alaistensa tietämystä. Tätä kautta jokainen työntekijä ottaa suurempaa vastuuta tulosten saavuttamisesta. Erityisesti asiantuntijaorganisaatioissa valmentava johtaminen toimii erittäin hyvin. Tutkimusten mukaan se tehoaa paremmin myös työmarkkinoille tuleviin uusiin sukupolviin, jotka ovat kasvaneet vähemmän hierarkkiseen ajatteluun toisin kuin edelliset sukupolvet.

Hyvät työyhteisötaidot ovat Kaarinan mukaan siis yhdistelmä substanssiosaamisesta, vuorovaikutusosaamisesta sekä prosessiosaamisesta. Esimies vastaa omalla osaamisellaan kokonaisuuden johtamisesta. Näistä nimenomaan vuorovaikutusosaamisen ja prosessiosaamisen merkitykset korostuvat tulevaisuudessa, sillä toimitaan yhä enemmän monimuotoisissa asiantuntijaverkostoissa ja toimintaympäristöissä. Organisaatioiden menestyminen on yhä vahvemmin sidoksissa työyhteisötaitojen kehittämiseen. Siksi myös tulevaisuuden johtamisen tulee olla yhä enemmän kiinnostunut vaikuttavasta vuorovaikutuksesta, jonka kautta itse asiassa tulosta vasta tehdään.


Blogi-terveisin,


Olli

Tutkimuspalvelut esittäytyy!

Kuva: Marko

Kokemuksemme mukaan asiakkaamme haluavat ostaa yhden kanavan kautta yhä kokonaisvaltaisempia palvelukokonaisuuksia. Tämän tarpeen nimissä ja ilmeisten synergioiden vuoksi Talentree on hiljattain versonut kokonaan uuden liiketoiminta-alueen, Talentree Tutkimuspalvelut. Jo täydessä työn touhussa olevan ydintiimin muodostavat Marko Hietala ja Mirka Niskala. Syksyn ajan tiimin vahvistuksena on myös Antti Leppilampi, joka tekee lopputyöharjoitteluaan Savonia amk:hon Talentreella.

Marko on vuonna 2000 Kuopion yliopistosta valmistunut terveystieteen maisteri, jolla on myös yrittäjäkokemusta oman ravitsemustieteen yrityksensä kautta. Miehen mielenkiinto suuntautui kuitenkin markkinatutkimuksiin, joista hänellä onkin jo kymmenen vuoden kokemus aloittavista yrityksistä hankkeisiin ja suuryrityksiin. Marko toimii Talentreella Research Consultant -nimikkeellä ja vetää Tutkimuspalvelut-tiimiä jämäkällä otteella.

Kuva: Mirka

Tiimin toinen jäsen on Mirka, joka aloitti jöön pitämisen Talentreen muulle poppoolle jo kesäkuussa. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri, ja opiskellut myös viestintää, saksan kääntämistä ja tulkintaa sekä kasvatusoppia. Mirkan vahvuuksia ovat kansainvälinen kokemus, laaja kielitaito, sisällöntuotanto sekä monipuolinen projektinhallintatausta, joten hän huolehtii tutkimusten koordinaatiosta ja analyyseistä.

Tiimin kolmas jäsen Antti opiskelee Savonia amk:ssa kansainvälistä liiketoimintaa ja viimeistelee harjoitteluaan ja lopputyötään Talentreessä nyt syksyn ajan. Hän on perehtynyt harjoittelunsa aikana tutkimustyön suunnitelmien soveltamiseen käytännöissä ja hallitsee tutkimusohjelmistot vaikka unissaan. 

Kun lisäksi käytössämme on laaja ja laadukas kumppaniverkosto sekä modernit ohjelmistot, uskallamme ottaa haasteen vastaan vaativimmastakin tutkimuksista!

Mutta miten olikaan se alussa mainittu synergia – eikös tämä ole ihan itsenäinen bisnes? No, on kyllä, tavallaan, mutta eri palvelualueet on silti helppo ymmärtää toimivaksi kokonaisuudeksi, kun käyttää esimerkkinä vaikka laatujärjestelmiä.

Kuva: palvelukokonaisuus alkaa muotoutua.

Talentreen Konsultointipalveluiden kautta voimme auttaa laatujärjestelmän (esim. ISO 9001) rakentamisessa tai päivittämisessä. Valmennuspalveluiden kautta voimme suunnitella ja toteuttaa koko henkilöstön kattavan koulutusohjelman laatuun liittyen. Ulkoistuspalvelut auttavat silloin, jos esimerkiksi osa laadun ylläpidosta ja kehittämisestä (vaikkapa tuotantoyksikköjen auditoinnit) halutaan hankkia ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Ja Tutkimuspalvelut vastaavat niihin polttaviin kysymyksiin, joita toimivasta laatujärjestelmästä aina nousee. Miten asiakkaat näkevät meidät? Miten henkilöstö voi? Mikä on asemamme markkinoilla? 

Kuten siis sanottua: haasta meidät! Seitsenhenkinen tiimimme ottaa kopin nöyränä mutta ilolla.

Intoa puhkuen,

Antti

Blogivieras Mari Puoskari: Välttämätön vähähiilisyys

Talentreen bloggarin haastateltavana on tällä kertaa Logican kestävän kehityksen palveluiden johtaja Mari Puoskari .

Vihreitä asioita hän on ajanut aikaisemmin aktiivisesti politiikassa pk-seudulla, jossa hän on toiminut mm. Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana sekä Vihreiden varapuheenjohtajana. Nyt politiikka on vähentynyt valtuustotoimintaan ja kestäviä ratkaisuja edistetään pääosin työelämän kautta. Pääasiana hänen omalla työtontillaan ovat ympäristöstrategiat, kestävä liikenne, vihreät ja läpinäkyvät toimitusketjut, energian ja materiaalinsäästö sekä päästömittarointi ja raportointi.

Työnsä puolesta Mari Puoskari on nähnyt ympäristöstrategioita laidasta laitaan. Hänen mukaansa hyvän strategian paljastavat määritellyt mittarit ja selkeät julkilausumat, esimerkiksi ”yrityksemme on hiilineutraali 2020 mennessä”. Suuret selkeät tavoitteet on kuitenkin syytä pilkkoa vielä osiin ja mitattaviksi teoiksi. Kuljettavan polun pilkkomiseen ja todentamiseen voidaan käyttää muusta strategiatyöstä tuttuja työkaluja, kuten vaikka tuloskorttia (BSC), jolloin ympäristöstrategian sitominen muun toiminnan osaksi voi käydä luontevammin.

Kuva: Mari uskoo vähähiilisyyden voimaan.

No, onhan niitä järjestelmiä. Asiakkaamme vaativat ISOja toimia, mielellään 14001-muotoisena. Siispä ylpeänä täten kerromme, että meillä on sekä laatu- että ympäristösertifikaatit! Näin ajattelee moni kehityskelpoinen yrittäjä ja johtaja. Mari Puoskari muistuttaa kuitenkin, ettei useinkaan yhtään kilowattia energiaa ole säästetty siihen mennessä, kun järjestelmä on pystyssä. Asiakkaat sertifikaatti siis saattaa vakuuttaa, Puoskaria ei, ainakaan suoralta kädeltä. Lisäksi ISO-stantardin mukainen järjestelmä on verrattain raskas pk-yrityksille.

Tehosuhde todellisten tekojen ja järjestelmän välillä saattaa siis jäädä vaatimattomaksi. Jos käytössä on rajallinen resurssi oman ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi, on suositeltavaa miettiä muita keinoja, järjestelmä kun on joka tapauksessa vasta alku. Voi vaikka kirjata ylös nykyiset tiedot käytettävissä olevien mittarien osalta, ja päättää tavoitteet ja keinot niihin vaikuttamiseksi. Esimerkiksi energiankulutus on konkreettinen ja helposti saatavilla oleva luku mitattavaksi. Lisäksi energiansäästö on sinänsä kiitollista, että säästynyt energia näkyy säästönä myös kassassa.

Muutenkin Puoskari muistuttaa, ettei ympäristöjalanjäljen pienentämistä tule miettiä ainoastaan imagonäkökulmasta tai asiakkaan miellyttämiseksi. Siitä tulee aidosti kiinnostavaa vasta, kun euroja säästyy, saadaan lisää asiakkaita tai havaitaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia! Kestävään kehitykseen kuuluvat tiukasti myös sosiaalinen ja taloudellinen vastuu, joihin varsinkin julkisella keskustelulla ja ohjauksella pyritään vahvasti vaikuttamaan.

Pelkkä vihreäksi julistautuminen ei riitä; kuluttajajärjestöt ja viranomaiset seuraavat melko tarkasti yrityksen raportoinnin todenmukaisuutta. Viherpesusta kiinni jäädessään menettää kasvonsa - kaikki julkisuus ei ehkä siis kuitenkaan ole hyväksi. Puoskarin henkilökohtaisena missiona onkin saada pari kestävän kehityksen mittaria ylimmän johdon pöydälle muiden kovien mittareiden ansiokkaaseen seuraan! 

Lopuksi Mari Puoskari muistuttaa, että vähähiilinen yhteiskunta ei ole valinnan asia, vaan se tulee olemaan välttämättömyys joka tapauksessa. Alalla sikiää hurjasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia, edelläkävijät ottavat kopin nyt ja lähtevät näyttämään uutta suuntaa.

Blogiterveisin,

Suvi

Blogivieras Alf Rehn: Mitä isäkin sanoisi?

Kun Alf Rehniltä kyselee haastattelun aluksi suomalaisten pk-yritysten kasvun esteistä, ei sen jälkeen tarvitse itse vähään aikaan äänessä olla. Åbo Akademin johtamisen ja organisaatioiden professori, joka on noteerattu mm. Thinkers 50 –listalla, täyttää digitaalisen linjan juuttien mailta härmään varsin päättäväisesti.

Alfin mielestä pääsyy kasvun vaikeuteen on se, että Suomessa ollaan haluttomia liikkumaan pois jo osatusta. Sen sijaan keskitymme palvomaan asioita kuten järki ja osaaminen. Omalta mukavuusalueelta ei haluta pois kirveelläkään. Vallalla oleva järjen fetissi edesauttaa sen unohtamista, että eilen viisaalta vaikuttanut asia saattaakin tänään olla jo typerä. Kasvun iso kysymys onkin se, miten yrityksiä voisi auttaa pois ”järjen ja tunnetun ansasta”.

Oman haasteensa soppaan tuo se, että kotimaiset yrittäjät ovat Alfin mukaan kovin samannäköisiä ja samanoloisia - siis karrikoiden pelkkiä insinöörejä. Lisäksi moni on perheyrittäjä suoraan alenevassa polvessa. Tämä johtaa siihen, että ”tehdään sitä mitä isäkin teki”. Ja valintatilanteessa alitajuntaan nousee kysymys: ”mitä isäkin sanoisi…”

Tiedon fetissistä irtautumisen tärkeyden rinnalle Alf nostaa myös jatkuvan oppimisen merkityksen. Itse asiassa, tärkeää on paitsi jatkuva oppiminen, myös jatkuva unohtaminen. Yrityksellä pitäisi olla selvät sävelet siitä, milloin jokin tieto päästetään kuolemaan. Myös hiljainen tieto, josta paljon puhutaan, on kaksiteräinen miekka. Paljon on tietoa, jonka siirtyminen on tärkeää. Paljon on myös sitä tietoa, jonka ei tarvitse siirtyä – jota ei edes pidä siirtää eteenpäin. Siis hyvät käytänteet jakoon, huonot roskakoriin. Kuulostaa helpolta…

Kuva. Alf Rehn peräänkuuluttaa asennetta myymiseen.

Myyjinäkään emme professorin mukaan kovin kaksisia ole – asia josta lienee helppo olla samaa mieltä. Rehn kertoo näkemyksenään, että myynti on syvästi kulttuurikysymys. Esimerkiksi tanskalaiset (joista hänellä on omakohtaista kokemusta) ovat selkeästi myyjäkansaa. Tämän huomaa jo lapsesta pitäen: kun Tanskassa finninaamainen jälkikasvu patistetaan työnhakuun, suuntana ovat usein myyntiin ja markkinointiin liittyvät duunit. Suomessa työhakemus laitetaan varastohommiin… Yritä siinä sitten löytää sisäinen supermyyjäsi. Meiltä myös uupuu innostavia esikuvia myyjistä. Itse asiassa, suhtautuminen myyjiin on joskus jopa negatiivinen. Mikä on tietysti kummallista, sillä harva yritys ilman myyntiä pärjää. Onneksi tähän on osin myös havahduttu, mm. kotoisen Itä-Suomen yliopiston MYYJO-hankkeen myötä.

Mistähän moinen myyntikulttuurin uupuma sitten johtuu? Olisiko löydettävissä korrelaatiota huonon itsetuntomme ja vaisujen myyntihalujemme väliltä? Professori ei tyrmää ajatusta. Hän painottaa, että myynti on paitsi kulttuuri- myös asennekysymys. Ja asenteeseen tietysti vaikuttaa myös itsetunto. Kaikkien myynnillinen osaaminen pitäisi tehdä näkyväksi organisaatiossa – siitä pitäisi tehdä luonteva osa jokaisen työnkuvaa. Ja lisävastuuta myynnistä voisi antaa enemmän myös naisille, jotka, ilmeisistä vuorovaikutustaidoistaan huolimatta, ovat myyntihommissa pahasti aliedustettuina.

Kasvuyrittäminen ei siis helppoa ole. Pitäisi oppia ja unohtaa, haastaa ja kyseenalaistaa. Ja myydä niin että sielussa viiltää. Mutta pakko on silti blogivieraalta vielä tivata tiivistystä: miten kasvua hakevan yrittäjän olisi (ylitse)pursuileva energiansa suunnattava, jotta päämäärä, kasvu, varmimmin tulisi toteen? Alf antaa hyvän 50/50-vinkin; samanarvoisia pääkysymyksiä on nimittäin kaksi. Miten pärjään nykyisillä markkinoilla? Ja mitä muita markkinoita on?

Noita kun pyörittelee aktiivisesti ja samalla tasapainoilee tärkeän epämukavuuden ja ihanasti houkuttelevan mukavuuden välimaastossa, niin hyvä pitäisi tulla. Kasvua on vaikea kenellekään luvata, mutta ainakin suunta on tällöin oikea!

Tämänkertaisen blogauttelun tarjosi,

Antti