TJ:n tuumaustuokio: vaivaako pumppuasi eettinen kuormittuneisuus?

Kun blogin aihekenttään tuuppaa sanan eettinen, lienee linkitys yrityksen arvoihin selvä. Ja jos uskoo kaavaan

Yrityskultuuri = Arvot X Niiden toteutuminen käytännössä

niin ymmärtää, että maailmaa halivien asioiden äärellä taas kerran ollaan. Pyrin silti pitämään näkökulman melko kapeana, tällä kertaa.

Saan kuulua ELVO-hankkeen (Elinvoimaa Organisaatioon) ohjausryhmään, ja siellä ryöpsähti viime viikon kokouksessa pyytämättä ja yllätyksenä pinnalle oikein mehevä keskustelu. Hankkeen kohdeorganisaatiossa oli noussut nimittäin esiin aihe nimeltä eettinen kuormittuneisuus, ja kun näin termin, en sen akateemista kiinnostavuutta ihan purematta niellyt. Ensimmäinen ajatus oli, pakko myöntää, hieman kriittinen: tässä on teema, joka ideatasolla kuulostaa kiinnostavalta tutkimuskohteelta, mutta jossa käytännön tasolla lienee vähähkösti tutkittavaa. Asian tiimoilta leimahtanut keskustelu auttoi kuitenkin ajattelemaan asiaa toisin.

Äkkipäätähän ajatusketju voisi kulkea verraten suoraviivaisesti (ja suunnilleen näin se minulla aluksi kulkikin):

1. Eettinen kuormittuneisuus on sitä, että yksilön ja hänen edustamansa organisaation arvot eivät kohtaa
2. Arvot ovat jokseenkin muuttumattomia, joten tilannetta on vaikea korjata
3. Kyseinen yksilö on väärä henkilö organisaation palvelukseen ja ennemmin tai myöhemmin polkujen on erottava

Useimmissa tapauksissa näin varmasti onkin. Mitä paremmin yritys tunnistaa omat arvonsa (siis ne, jotka ohjaavat käytäntöä siellä korean seinätaulun taustalla), sitä paremmin se voi rekrytoida sellaiset henkilöt, jotka nuo arvot allekirjoittavat. Puhtaimmillaan tätä ajattelua edustaa esimerkiksi Ikea, jonka rekrytointiprosessia on hyvin avattu täällä. Ja kääntäen: mitä selvemmin arvot on viestitty ulos, sitä paremmin uusi henkilö voi pohtia, onko kyseinen yritys arvoineen sellainen, jossa hän haluaa olla mukana. Jos arvot eivät kohtaa, ei yhteistä menestystarinaakaan voi syntyä.

Kuva: Talentreen arvot

Tilanne on melko yksinkertainen esimerkiksi nuorehkolle yritykselle, jonka arvoperusta on mietitty perusteellisesti ja viestitty avoimesti. Kun väen palkkaaminen aloitetaan ”nollasta”, on helpompi poimia juuri oikeanlaiset tyypit. Kaikissa tilanteissa homma ei kuitenkaan ole näin simppeli.

Useimmissa yrityksissä arvot eivät erityisen tunnistettavasti toimi johtamisen pitkospuina. Ne on ehkä kirjattu jonkun konsultin kehotuksesta asiaan vihityssä työpajassa – ehkä ne muistetaankin – mutta niiden käytännön soveltaminen on vähintäänkin kysymysmerkki. Kuten pitkään yrityskentässä toiminut ohjausryhmäkollega totesi, 85%:lla yrityksistä yhtenä arvona on asiakaslähtöisyys tai joku sen variaatio. Veikkaanpa, että selvästi harvemmalla on mietitty, mitä se tarkoittaa juuri meillä, jokapäiväisessä toiminnassa. Ja edelleen yhä harvemmalla arvo aidosti toteutuu. 

Tätä vasten eettinen kuormittuneisuus alkaakin näyttäytyä relevanttina aiheena. Yksilön kuormittumista lisää aivan varmasti se, että yritys puhuu yhtä ja tekee toista. Tämän lisäksi kuormittumista voi kuvitella syntyvän ainakin kahtaalta. Toisaalta on konkreettisia työtehtäviä, jotka eivät omaan maailmankuvaan sovi, vaikka ne yleisesti ottaen ovatkin ”oikein”. Lääkkeiden voimaan uskova apteekkityöntekijä saattaa kokea kiusalliseksi suositella työnantajansa edustamia luontaistuotteita. Kotimaisuutta ja lähituotantoa arvostava ihminen saattaa karsastaa yhtiön uutta investointia ulkomaille. Hoitotyöstä esimerkkejä löytää tietysti vielä herkemmin.

Toisaalta eettinen kuormittuminen voi johtua myös siitä, että arvot yksinkertaisesti ymmärretään eri tavoin – eli niitä ei ole kommunikoitu riittävän yksiselitteisesti. Yksilö haluaisi edistää tiettyä arvoa eri tavoin kuin miten yritys asian tulkitsee. Tai mikä pahempaa: hän kokee huonoa omatuntoa siitä, että hän ei tahdostaan huolimatta pysty toteuttamaan arvoa niin kuin uskoo yrityksen sitä haluavan toteutettavan. 

Otan käytännön esimerkin omasta organisaatiostani. Meillä on yhtenä arvona elämän tasapaino. Se ei ole ihan helppo rasti – ja siksi se on valittukin. Mutta yllä kirjoitetun kautta minussa herää kysymys, voiko kyseinen arvo, tärkeästä tavoitteestaan huolimatta, olla itsessään kuormittava? Siis niin, että henkilö kokee työn liian raskaana, muttei uskalla tuoda sitä esiin, koska hän tällöin ikään kuin myöntäisi toimivansa yhdessä kirjatun arvon vastaisesti? Eli yksilö syyllistyy asiasta, jonka ratkaisemisen pitäisi olla kaikkien yhteinen asia. Vastausta kysymykseen en tiedä, siksi aion ottaa sen esille.

Miten asiaa pitäisi sitten yleisesti ottaen käsitellä – eli miten eettistä kuormittumista voisi ehkäistä? Ilmeinen vastaus lienee viestintä ja avoin dialogi. On yrityksen vastuulla viestiä arvot niin yksiselitteisesti, että jokainen yksilö ymmärtää, mitä ne hänen käytännön työnsä kannalta tarkoittavat. Viestimisellä en tässä tarkoita yksisuuntaista ”tiedottamista”, vaan vuorovaikutteista ja alati jatkuvaa pohdintaa siitä, miten eri arvot eri tilanteissa toimivat. Yhtä paljon vastuuta on myös yksilöllä. Jos joku asia sotii omaa maailmankuvaa vastaan, se on syytä kertoa ääneen. Ja jos työnantaja on aidosti arvoiltaan vastuullinen (niin kuin vähintään 70% yrityksistä sanoo olevansa), asia kyllä otetaan vakavasti.

Blogiterkuin,

Antti

PS. blogia muokattu 30.5.2016 klo 18.40. Tekstin alkuosaa muutettu hieman. :)