Niinhän siinä sitten kävi, että minä tarjosin teetä ja sympatiaa, jonka jälkeen kaveri oli astetta valmiimpi laatuvastaavan tehtäväänsä. Muutaman ”ai, ollaan me tuota mietitty jo aikapäiviä sitten, mutta ei sitä tuolla termillä kutsuta!”-havainnon jälkeen laatutyön maailma alkoi selvitä humanistillekin (kaikella kunnioituksella humanisteja kohtaan, tietenkin).
Kaikessa tärkeydessään laatutyö kaatuu usein muutamaan helmasyntiin. Miksi puhutaan sanoilla, joiden merkitystä tavallinen työntekijä ei ymmärrä? Vaikka käsikirjaa tehtäisiinkin auditointia varten, on sen merkitys ennen kaikkea organisaation sisäisessä käytettävyydessä. On aivan turha tuottaa vaikeaselkoista tekstiä auditointiorganisaatiota varten, jos sisäinen käyttö loppuu siihen paikkaan, kun viimeinen sana on saatu sylkäistyä ulos. Konsultti ja tarkastaja käyttävät ehkä ammattislangia, mutta ymmärtävät asiasisällön kyllä yleistajuisemmastakin kielestä. Samoin esimerkiksi vaikka hitsaaja tai sairaanhoitaja ymmärtävät itse ammattisanaston, joka ei ulkopuoliselle välttämättä aukene. Itse asia on kuitenkin vallan mainiosti mahdollista selvittää tavan tallaajallekin ymmärrettävästi. Auditoija ei laske raporttiinsa kirjoitetusta laatujärjestelmästä löytyvien vaikeiden sanojen määrää uskottavuutta ja läpinäkyvyyttä arvioidessaan, niistä läpimeno ei siis jää kiinni.
Itse koenkin laatutyön tiimellyksessä tärkeänä kuulla herkällä korvalla yrityksen työntekijöitä eri organisaatiotasoilta. Nimenomaan heidän tietotaitonsa avullahan koko laatujärjestelmä rakennetaan, heidän avullaan yleensä työtä tehostetaan ja parannetaan. Niinpä heidän ahaa-elämyksensä prosessin aikana ovat kaikkein tärkeimpiä. Eiköhän ihan tarpeeksi ole kuultu tätä ”kyllä me palaverissa nyökytellään, mutta tehdään sitten niin kuin parhaaksi nähdään”-tunnustusta?
Laadukkaita kesäterveisiä toivottelee
Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti