sunnuntai 27. marraskuuta 2011

EU:n hankekausi 2014-2020

Hotelli Savonian Auditorion lämpöön EU-epistolaa kuulemaan kokoontunut joukko sai tanakan katsauksen EU-rahoitusraamien tulevaisuuteen. Tilausuuden nimi oli EU-rahoitusmahdollisuudet 2014-2020 ja itsekin paikalla olin. Tilaisuuden järjesti eFORA-hanke.

Kynä tulta lyöden kirjoitin kalvosulkeisissa vilahdelleita numeroita ylös, sillä asia on niin valtakunnallisesti kuin maakunnallisestikin merkittävä: nyt tehtävillä linjauksilla vaikutetaan merkittävästi siihen, missä määrin tukieuroja on yrittäjille tarjolla, ja miten ne kohdennetaan. Valitettavasti tilaisuudessa kävi alusta asti selväksi, että kokonaisrahoituksen taso todennäköisesti tippuu nykyisestä.

Itä-Suomen EU-toimiston johtaja Riikka Railimo kertoi aamun ensimmäisessä puheevuorossa, että tulevaa, vuosille 2014-2020 suunniteltua hankekautta on valmisteltu jo vuodesta 2007. Komission ehdotus, niin sanottu legislative package, hyväksyttiin kuluvan vuoden lokakuussa. Seuraavaksi asiaa käsittelee parlamentti ja neuvosto, osana EU:n kokonaisbudjettia. Päätöksiä tulevan hankekauden tarkasta sisällöstä odotellaan vuoden 2013 alkupuolella. Asian valmistelu on siis juuri nyt kiivaimmillaan.

Kuva: Eurooppa katsoo tulevaisuuteen.
Railimo kertoi edelleen, että Europe 2020-strategiaan olennaisesti nivoutuva koheesio- eli tukipaketti on suuruudeltaan noin 335 miljardia euroa, mikä on viitisen prosenttia vähemmän kuin kuluvalla hankekaudella. Kun jakajia – siis jäsenmaita – on lisäksi viimekertaista enemmän, pienenee useiden maiden tukiosuus merkittävästi. Näin käynee myös Suomelle. Maamme asemaa ei paranna myöskään se, että jakokriteereistä meidän kannaltamme keskeinen, väestöntiheys, on menettämässä puolet painoarvostaan.

Itä-Suomen kannalta erityisen kiinnostavaa on se, pystymmekö säilyttämään niin sanotun siirtymäalueen statuksemme, joka on taannut meille erityiskohtelun euroja jaettaessa. Lisäksi toivoa on saada euroja esimerkiksi ”merentakaisille sekä pohjoisille harvaan asutuille alueille” myönnettävän erityistuen kautta – joskin senkin määrä on tippumassa nykyisestä.

Mutta eipä laiteta harvalukuisia päitämme tiheästi kasvavaan itäsuomalaiseen pensaaseen. Kyllä esityksessä on paljon hyvääkin. Ensinnäkin: vaikka tukimäärät näyttäisivät olennaisesti tippuvan, rahaa on silti varsin paljon jaossa. Hyville kehityshankkeille vaikuttaisi tukea riittävän myös tulevaisuudessa.

Toiseksi, Eurooppa 2020 –strategian teemat (älykäs kasvu, kestävä kasvu, osallistava kasvu) ovat sellaisia, että niiden edistämisessä keskeiseen asemaan nousee pk-sektori. Ja näin pitääkin! Suurin osa uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, koko EU:n laajuisesti.

Vaikka siis rahoitusraami näyttäisi Suomen kannalta kutistuvan, voi rivien välistä paistanutta viestiä mielestäni tulkita pk-yrittäjän kannalta myös myönteisesti: meihin luotetaan, meitä tuetaan. Lisäksi hankkeiden hakemisen ja hallinnoinnin byrokratiaa on tulevalla hankekaudella tarkoitus vähentää, joten tukia käyttävän ”loppuasiakkaan” taakka kevenee. Tämä tehnee tukien hakemisesta ja hyödyntämisestä nykyistä helpompaa. Which is nice.

Vuoteen 2020 itsekin välillä tähyillen,

Antti

tiistai 15. marraskuuta 2011

Blogivieras Maija-Riitta Ollila: Yrittäjän parempi elämä

Kun muutaman viikon takaisen ELY-tapahtuman (ks. aiempi blogikirjoitus) innoittamana otin yhteyttä tilaisuuden pääpuhujaan Maija-Riitta Ollilaan kiittääkseni ja pyytääkseni häntä blogivieraaksi, mielessäni pyörivät vallan toisenlaiset teemat mahdollisen haastattelun suhteen. Ajattelin, että kun kerran strategialähtöisesti tätä blogiakin tehdään, niin filosofilta pitäisi varmaankin tiukata piilossa olevia pitkän aikavälin signaaleja ja puskan takana vaanivia megatrendejä. Myös esimerkiksi kasvuyrittäjyyden esteistä ajattelin tohtoria pommittaa.

Vaan toisin kävi. Keskusteluyhteys kyllä löytyi nopeasti, mutta käytäntö ohjasi pohdintoja muualle. Totesimme varsin pian tuntevamme tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta: klo 23.30 lähtenyt sähköposti sai vastauksen hetikohta ja osoitti, ettei yrittäjä lepää kummassakaan päässä. Niinpä ei yllättänyt sekään, että blogihaastattelun sopimisen ajankohta osoittautui haastavaksi, kun kalentereita vertailtiin. Viestittely kääntyikin kuin luonnostaan aivan uuteen aiheeseen, ns. work-life balanceen. Siis siihen, mikä olisi sopiva työn ja muun elämän suhde. Vai voiko sellaista määrittääkään.

Puhelinhaastatteluaika saatiin sovittua keskusteluteeman hahmottumisen myötä, ja aasinsilta strategiatyöhön jäi bloggaajan harteille. Ja onneksi se jälkikäteen löytyikin, oikeastaan aika luontevasti. Sillä kun silmäpussiensa takaa hädin tuskin naamansa näkevä yrittäjä aamulla peilistä kuvaansa katsoo, hän tulee samalla monissa tapauksissa tehneeksi yhden strategiatyön keskeisistä toimenpiteistä – riskikartoituksen. Tai ainakin sen alun. Yrittäjä itse kun usein on yrityksensä suurin riski. Yrittäjän puolen vuoden pakkolepo vaikkapa onnettomuuden tai sairastumisen myötä olisi useimmille pk-yrityksille valtava – jopa fataali – isku. Niinpä aiheemme, work-life balance, on itse asiassa strategiatyön kannalta miltei keskiössä. Eikö?

Kuva: Maija-Riitta Ollila

Maija-Riitta Ollila – tai Mr.O., kuten hän sähköpostinsa allekirjoittaa – hörppii teetä vaasalaisessa kuppilassa, ja kuulostaa etänä ihan yhtä asialleen omistautuneelta kuin livenäkin. Tekstiä tulee ja arvokeskustelu nousee nopeasti keskiöön: raastavimmillaan on työnteon ja perhe-elämän yhdistämisen dilemma silloin, kun käytäntö sotii voimakkaasti omia arvoja vastaan. Useimmilla perhe on kysyttäessä ykkönen, mutta arkinen aherrus vie kuitenkin valveillaolotunneista enemmän kuin soisi. Alkaa se ahdistamaan vähemmästäkin. Ja vielä vaarallisemmaksi filosofi nostaa sen, että arvot, nuo peruskallioon louhitut elämänohjeet, kokevat korroosiota nekin: pikku hiljaa, salakavalasti, kiireisestä elämänrytmistä tulee jopa tavoiteltava ja hyväksyttävä asia, siis normaali olotila.

Strategiatyöhön vihkiytynyt bloggaaja yrittää jutustelun lomassa hakea linkityksiä omaan työhönsä: voisiko esimerkiksi yritysten laajalti käyttämä tuloskorttiajattelu toimia myös henkilökohtaisen elämän ohjaajana? Siis mietitään arvot ja missio, elämäntehtävä, ja pohditaan omaa visiota pitkällä tähtäimellä. Ja sitten puretaan tavoitteet sopivien näkökulmien kautta arjen tekemiseksi. Perspektiiveinä voisivat toimia vaikkapa työelämä, perhe ja vapaa-aika sekä itsensä kehittäminen. Ja kun asiat olisi vyörytetty käytännön tekemiseksi, ne olisi vielä priorisoitava. Helppoa! (Puhelun edetessä näin jo sieluni silmin sen iltaisen keskustelun, jossa isi ärähtää lapsia olemaan hiljempaa, koska hänen pitää täydentää henkilökohtaista tuloskorttiaan). Puhelimen päässä Mr O. on hetken vaiti, sitten samaa mieltä.

Hän jatkaa teemaa pidemmälle ja toteaa priorisoinnin ja ahneuden olevan toistensa vastakohtia. Ahne haluaa kaikenhetinyt, priorisoija miettii asioiden tärkeysjärjestystä. Helppoa paperilla, vaikeampaa käytännössä.

Kuva: Työ, elämä - ja tasapaino.
Work-life-balance ei ole ihan yksiselitteinen ilmaisu sekään. Maija-Riitta kysyykin, onko työn ja muun elämän erottaminen nykypäivänä ylipäätään mielekästä – tai edes mahdollista? Etenkin globaalisti toimivissa yrityksissä tilanne on jo lähtökohtaisestikin sellainen, että nuo kaksi kulkevat yhdessä, halusipa sitä tai ei. Eri mantereelle pidettävä conference call on suomalaisen näkökulmasta väkisinkin sitä aikaa, jolloin ”muun elämän” pitäisi olla vallalla. Viestintäteknologian kehittyessä suuntaus lienee kaiken lisäksi voimistuva. Käytännön work-life balancen sovellus taitaakin olla useimmiten tämä: kiireinen vanhempi seisoo olohuoneessa, lapset lahkeessa roikkuen, kännykkä korvalla, ja tasapainoilee siinä välissä. Balance pitää juuri ja juuri.

Muitakin kysymyksiä keskustelun edetessä ilmoille heitettiin. Miten on mahdollista, että vaikka elintaso nousee, ihmiset haluavat tehdä enemmän ja enemmän työtä? Johtuuko se siitä, että työelämän muuttuessa yhä monipuolisemmaksi –ja kiehtovammaksi! – työ alkaa näyttäytyä yhä houkuttelevammalta, ja kotiarki yhä tylsemmältä? Vai onko syynä raha, tuo välineestä valtiaaksi muuntautunut pahalainen? Ja miksi kaksi kasvatustehtävää, yrityksen ja perheen, sattuvat elämänjanalla niin usein kiusallisesti päällekkäin?

Kahden kiireisen ihmisen turinatuokio ei riitä perimmäistä vastausta kaikkiin kysymyksiin antamaan, mutta blogivieraamme  ydinviesti välittyy kirkkaana: yrittäjän kannattaa silloin tällöin peilata paitsi yrityksensä, myös omia arvojaan käytännön tekemiseen. Ja jos analyysin tuloksena löytyy ristiriitoja, kannattaa silloin ainakin hetkeksi pysähtyä niitä puntaroimaan. Kyllä se henkilökohtainen strategia siitä lopulta kirkastuu. Ja, kuten yritysmaailmassakin, varautua kannattaa siihen, että jalkauttamisvaiheessa haasteet yleensä kasvavat. Kannattaa se silti.

Henkilökohtaisen tuloskortin kimppuun käyden,

Antti

Ps. Jos yllä oleva herätti kipinän tuumiskella teemaa syvällisemminkin, Maija-Riitan tuorein opus, Johtajan parempi elämä, toimii maittavana pontimena pohdinnoille!

Aamu on aloitettu aamiaisella ja asialla


Tänään tiistaina Talentree järjesti yhteistyössä Kuopion Ykköstilien ja Suomen turva-arkiston kanssa hyödyllisen aamiaistilaisuuden asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen (niin nykyisille kuin kiinnostuneillekin). Paikalle saapui kuutisenkymmentä kiinnostunutta heti aamukahdeksasta alkaen kuulemaan uusimpia tuulia mm. verotuksesta, arkistoinnista ja pk-yrityksen kasvun edistämisestä.

Aamu aloiteltiin Technopoliksen aulassa runsaalla aamiaispöydällä, josta nauttimisen ohella osallistujilla oli hyvää aikaa verkostoitua ja tavata tuttuja. Virkistyneinä siirryttiin auditorion puolelle, jossa Ykköstilien toimitusjohtaja Aino Valta-Rönkkö valaisi kuulijoille ensi vuoden alussa muuttuvaa verotusta. Mikä kevenee, kiristyy valitettavasti sitten toisessa paikassa.

Kuva: Tanakkaa asiaa, mietteliäitä ilmeitä.
Ainolta kuultiin myös hyviä vinkkejä loppuvuoden ratkaisuiksi, mikäli verotuksesta halutaan selvitä oman yrityksen kannalta mahdollisimman edullisesti. Alkoikohan monella kahvi närästää jo loppuvuoden kiirettä ajatellessa? Suositeltavaa olisi nimittäin hoitaa tämän vuoden puolella pois sellaisia pikkujuttuja kuin sukupolvenvaihdos tai yrityksen myyminen! Oman aihealueensa ansaitsi myös yritysten siirtyminen reaaliaikaiseen talouteen ja sähköiseen taloushallintoon, joka pidemmässä juoksussa tehostaa toimintoja sekä edistää kestävää kehitystä.

Suomen turva-arkiston Jari Väänänen ja Heikki Kekäläinen kertoivat arkistoinnin käytännöistä ja uusista mahdollisuuksista esimerkiksi sähköisen arkistoinnin ja etävarmistuksen saralla. Monen kravatti varmaan alkoi kiristää uhkaavasti Kekäläisen heittäessä ilmoille kysymyksiä: Milloinkahan se varmuuskopiointi on viimeksi tullut tehtyä? Missähän kumman pilvessä materiaalini oikein leijuvat? Aiheellisia kysymyksiä, joita itse kukin varmaan tahollaan jäi pohtimaan. (Ja missäs se muistitikku nyt taas olikaan?!)

Kuva: Kirsi Pitkäsen performanssi.
Ennen Talentreen Antti Haapakorvan puheenvuoroa esiintyjien pöydän takaa mönki väsyneen ja vähän räjähtäneen näköinen hahmo. Oliko jonkun opiskelijan ilta venähtänyt pitkäksi? Ei sentään, performanssitaiteilija Kirsi Pitkäsen mallaama työn ja numeroiden nujertama yrittäjähän se siellä uupuneena nosteli silmäpussejaan. Monologi yrittäjyydestä ei sinänsä ketään yrittäjäksi aikovia ehkä varsinaisesti inspiroinut uravalinnassa, mutta kuulosti taatusti tutulta monesta paikalla olleesta yrittäjästä ja herätti mielissä ajatuksen: toisinkin voi olla!

Antti Haapakorvan esitelmä sattuikin kuin nyrkki silmään Pitkäsen esityksen jälkeen. Siinä puhuttiin pk-yrittäjän rajallisesta aikaresurssista, kehittämistarpeen tiedostamisesta ja arjen hyökymisestä yrittäjän hyvien kehityssuunnitelmien päälle. Ei hätää, oli viesti: apua on saatavilla ja tarjolla! Eri tukimuotojen (mm. ELY:n kautta haettavat yrityksen kehittämisavustus ja valmistelurahoitus pk-yritykselle) ansiosta kehitystoimenpiteisiin on mahdollista saada paitsi rahallista resurssia, myös kipeästi kaivattuja käsipareja.

Virallisen osuuden jälkeen yleinen keskustelu ei varsinaisesti soljunut vilkkaana, mikä on auditorioympäristölle hyvinkin tyypillistä, mutta sitä vastoin kommentteja, mielipiteitä ja ajatuksia jäätiin vaihtamaan pienemmissä porukoissa pitkin aulaa. Onneksi yleinen mielipiteenvaihto ei ollutkaan tapahtuman tarkoitus, vaan ajatus oli nimenomaan jakaa tarpeellista tietoa ja saattaa eri tahoja keskusteluyhteyteen keskenään.

Kirpeää syksyn jatkoa ja uusia avauksia!

Terveisin,

Suvi