tiistai 15. marraskuuta 2011

Blogivieras Maija-Riitta Ollila: Yrittäjän parempi elämä

Kun muutaman viikon takaisen ELY-tapahtuman (ks. aiempi blogikirjoitus) innoittamana otin yhteyttä tilaisuuden pääpuhujaan Maija-Riitta Ollilaan kiittääkseni ja pyytääkseni häntä blogivieraaksi, mielessäni pyörivät vallan toisenlaiset teemat mahdollisen haastattelun suhteen. Ajattelin, että kun kerran strategialähtöisesti tätä blogiakin tehdään, niin filosofilta pitäisi varmaankin tiukata piilossa olevia pitkän aikavälin signaaleja ja puskan takana vaanivia megatrendejä. Myös esimerkiksi kasvuyrittäjyyden esteistä ajattelin tohtoria pommittaa.

Vaan toisin kävi. Keskusteluyhteys kyllä löytyi nopeasti, mutta käytäntö ohjasi pohdintoja muualle. Totesimme varsin pian tuntevamme tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta: klo 23.30 lähtenyt sähköposti sai vastauksen hetikohta ja osoitti, ettei yrittäjä lepää kummassakaan päässä. Niinpä ei yllättänyt sekään, että blogihaastattelun sopimisen ajankohta osoittautui haastavaksi, kun kalentereita vertailtiin. Viestittely kääntyikin kuin luonnostaan aivan uuteen aiheeseen, ns. work-life balanceen. Siis siihen, mikä olisi sopiva työn ja muun elämän suhde. Vai voiko sellaista määrittääkään.

Puhelinhaastatteluaika saatiin sovittua keskusteluteeman hahmottumisen myötä, ja aasinsilta strategiatyöhön jäi bloggaajan harteille. Ja onneksi se jälkikäteen löytyikin, oikeastaan aika luontevasti. Sillä kun silmäpussiensa takaa hädin tuskin naamansa näkevä yrittäjä aamulla peilistä kuvaansa katsoo, hän tulee samalla monissa tapauksissa tehneeksi yhden strategiatyön keskeisistä toimenpiteistä – riskikartoituksen. Tai ainakin sen alun. Yrittäjä itse kun usein on yrityksensä suurin riski. Yrittäjän puolen vuoden pakkolepo vaikkapa onnettomuuden tai sairastumisen myötä olisi useimmille pk-yrityksille valtava – jopa fataali – isku. Niinpä aiheemme, work-life balance, on itse asiassa strategiatyön kannalta miltei keskiössä. Eikö?

Kuva: Maija-Riitta Ollila

Maija-Riitta Ollila – tai Mr.O., kuten hän sähköpostinsa allekirjoittaa – hörppii teetä vaasalaisessa kuppilassa, ja kuulostaa etänä ihan yhtä asialleen omistautuneelta kuin livenäkin. Tekstiä tulee ja arvokeskustelu nousee nopeasti keskiöön: raastavimmillaan on työnteon ja perhe-elämän yhdistämisen dilemma silloin, kun käytäntö sotii voimakkaasti omia arvoja vastaan. Useimmilla perhe on kysyttäessä ykkönen, mutta arkinen aherrus vie kuitenkin valveillaolotunneista enemmän kuin soisi. Alkaa se ahdistamaan vähemmästäkin. Ja vielä vaarallisemmaksi filosofi nostaa sen, että arvot, nuo peruskallioon louhitut elämänohjeet, kokevat korroosiota nekin: pikku hiljaa, salakavalasti, kiireisestä elämänrytmistä tulee jopa tavoiteltava ja hyväksyttävä asia, siis normaali olotila.

Strategiatyöhön vihkiytynyt bloggaaja yrittää jutustelun lomassa hakea linkityksiä omaan työhönsä: voisiko esimerkiksi yritysten laajalti käyttämä tuloskorttiajattelu toimia myös henkilökohtaisen elämän ohjaajana? Siis mietitään arvot ja missio, elämäntehtävä, ja pohditaan omaa visiota pitkällä tähtäimellä. Ja sitten puretaan tavoitteet sopivien näkökulmien kautta arjen tekemiseksi. Perspektiiveinä voisivat toimia vaikkapa työelämä, perhe ja vapaa-aika sekä itsensä kehittäminen. Ja kun asiat olisi vyörytetty käytännön tekemiseksi, ne olisi vielä priorisoitava. Helppoa! (Puhelun edetessä näin jo sieluni silmin sen iltaisen keskustelun, jossa isi ärähtää lapsia olemaan hiljempaa, koska hänen pitää täydentää henkilökohtaista tuloskorttiaan). Puhelimen päässä Mr O. on hetken vaiti, sitten samaa mieltä.

Hän jatkaa teemaa pidemmälle ja toteaa priorisoinnin ja ahneuden olevan toistensa vastakohtia. Ahne haluaa kaikenhetinyt, priorisoija miettii asioiden tärkeysjärjestystä. Helppoa paperilla, vaikeampaa käytännössä.

Kuva: Työ, elämä - ja tasapaino.
Work-life-balance ei ole ihan yksiselitteinen ilmaisu sekään. Maija-Riitta kysyykin, onko työn ja muun elämän erottaminen nykypäivänä ylipäätään mielekästä – tai edes mahdollista? Etenkin globaalisti toimivissa yrityksissä tilanne on jo lähtökohtaisestikin sellainen, että nuo kaksi kulkevat yhdessä, halusipa sitä tai ei. Eri mantereelle pidettävä conference call on suomalaisen näkökulmasta väkisinkin sitä aikaa, jolloin ”muun elämän” pitäisi olla vallalla. Viestintäteknologian kehittyessä suuntaus lienee kaiken lisäksi voimistuva. Käytännön work-life balancen sovellus taitaakin olla useimmiten tämä: kiireinen vanhempi seisoo olohuoneessa, lapset lahkeessa roikkuen, kännykkä korvalla, ja tasapainoilee siinä välissä. Balance pitää juuri ja juuri.

Muitakin kysymyksiä keskustelun edetessä ilmoille heitettiin. Miten on mahdollista, että vaikka elintaso nousee, ihmiset haluavat tehdä enemmän ja enemmän työtä? Johtuuko se siitä, että työelämän muuttuessa yhä monipuolisemmaksi –ja kiehtovammaksi! – työ alkaa näyttäytyä yhä houkuttelevammalta, ja kotiarki yhä tylsemmältä? Vai onko syynä raha, tuo välineestä valtiaaksi muuntautunut pahalainen? Ja miksi kaksi kasvatustehtävää, yrityksen ja perheen, sattuvat elämänjanalla niin usein kiusallisesti päällekkäin?

Kahden kiireisen ihmisen turinatuokio ei riitä perimmäistä vastausta kaikkiin kysymyksiin antamaan, mutta blogivieraamme  ydinviesti välittyy kirkkaana: yrittäjän kannattaa silloin tällöin peilata paitsi yrityksensä, myös omia arvojaan käytännön tekemiseen. Ja jos analyysin tuloksena löytyy ristiriitoja, kannattaa silloin ainakin hetkeksi pysähtyä niitä puntaroimaan. Kyllä se henkilökohtainen strategia siitä lopulta kirkastuu. Ja, kuten yritysmaailmassakin, varautua kannattaa siihen, että jalkauttamisvaiheessa haasteet yleensä kasvavat. Kannattaa se silti.

Henkilökohtaisen tuloskortin kimppuun käyden,

Antti

Ps. Jos yllä oleva herätti kipinän tuumiskella teemaa syvällisemminkin, Maija-Riitan tuorein opus, Johtajan parempi elämä, toimii maittavana pontimena pohdinnoille!

10 kommenttia:

  1. Hyvä Antti! Loistava ja ajatuksia herättävä kirjoitus tärkeästä ja luultavasti aina ajankohtaisesta aiheesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elias! Ja olen samaa mieltä: aiheen ajankohtaisuus tuskin tulevaisuudessa vähenee.

    VastaaPoista
  3. Jopas olit saanut oivan blogivieraan, yksi idoleistani :). Mainioita ajatuksia teiltä molemmilta!

    VastaaPoista
  4. Terve Sirpa! Kiitos kommentistasi. Mr.O. on yksi minunkin idoleistani, varsinkin nyt jutustelun jälkeen. Fiksu nainen! :)

    VastaaPoista
  5. Ihan älyttömän hyvä kirjoitus ja älyttömän tärkeä, alati ajassa läsnä oleva aihe: Sopiva työn ja muun elämän suhde..

    Kyseinen monen ulottuvuuden tasapainoilutilanne lienee kaikessa raadollisuudessaan monelle yrittäjälle tuttu ja asiaa voisi repostella vaikka miten paljon ja eri näkökulmista; perheen, parisuhteen, yrittäjän, yrittäjän puolison jne. Asiaan liittyy myös yhteiskunta- ja perhepoliittisia ratkaisemattomia seikkoja huomioiden vaikkapa hedelmällisessä iässä olevat työntekijät ja /tai yrittäjät..

    Miten mahtavat monet yrittäjät ratkaista tämän dilemman työn ja muun elämän tasapainosta, liekö ns. hyviä käytänteitä.. Vai pitääkö jokaisen yrittäjän ryntäillä ja räpiköidä tarpeiden ja vaatimusten risteyksessä ja oppia vain jalkapohjan rakkojen kautta sopiva ”balanssi”..? Siihen muuhun elämään kun pitäisi mahduttaa (lapsi)perhe-elämän lisäksi myös vapaa-aika, itsestä huolehtiminen ja läheisten ihmissuhteiden hoitaminen, jotta ei käy niin, että ainut "vieras", jonka tapaa kotona on oma puoliso..

    Eroavatko naisyrittäjien näkemykset asiasta miesyrittäjien näkemyksistä – uskoisin!!

    Tässä olisi aihetta laajempaankin keskusteluun..:)

    -Helena-

    VastaaPoista
  6. Kiitos Helena, erinomaisia pointteja ja blogiaiheiksikin soveltuvia pähkäilynäkökulmia. Mistähän saisi vuorokauteen lisätunteja? Muutamakin riittäisi.

    VastaaPoista
  7. Oman kokemuksen mukaan yrittäjänä voi tehdä uran ja kannattavaa liiketoimintaa uhraamatta vapaa-aikaa.

    Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta en usko että kaikki oikeasti tähtäävät tähän. Joku voi pitää itseään "sankarina" tekemällä esim. paljon ylitöitä.

    Tämä kirja avasi silmiä: http://37signals.com/rework/. Konkretiaa ja käytäntöjä työelämän tasapainottamiseen, kirjoittajina 37Signalsin perustajat.

    Tim Ferrissin ajatukset 4 tunnin työviikosta voivat myös antaa ajateltavaa, kunhan pääsee "jenkki-paisuttelun" yli. http://www.fourhourworkweek.com/blog/

    VastaaPoista
  8. Terve Janne,
    olet ihan oikeassa: kyllä yrittämisessä voi onnistua järkevälläkin työtaakalla. Ja senhän nimen omaan pitäisi olla tarkoitus! Sankariyrittäjä ei ole se, joka tekee kellon ympäri hommia, vaan se, joka saa homman toimimaan siten, että aikaa jää muullekin elämälle. Se on vaan helpommin sanottu kuin tehty ;)

    VastaaPoista
  9. Lukaisin kirjan lomareissulla Kreetalla. Hyviä ajatuksia ja varmasti sopivassa kontekstissa erittäin toimivia. Ristiriitoja ideaalisen maailman, strategioiden, tuloskorttien jne. kesken tulee varmasti enemmän kuin tarpeeksi mutta silti jokainen voi tykönään varmasti kehittää itseään "parempana ihmisenä", oli johtaja tai ei. Tuottavuutta ja tehokkuutta voi varmasti lisätä monella tapaa mutta jos onnistuu saavuttamaan henkilöstön luottamuksen niin tuskin siitä on haittaakaan. Jos meistä tulee "Me" yhteen hiileen puhaltava joukkue niin se on melkoinen voimavara nykymaailmassa. Asioita voi rakentaa montaa reittiä pitkin mutta itse uskon pitkäjänteiseen ja rehelliseen toimintaan, pitää olla mukavaa mennä taas seuraavana päivänä duuniin. Monet asiat muuttuvat tuskastuttavan hitaasti ja sen takia useat hyvin aloitetut ponnistelut tyrehtyvät ja ne haudataan kun muutokset eivät tapahdukaan hetkessä. "Jonkun" pitää uskoa niihin (vaikkapa "johtajan parempaan elämään") ja pystyä olemaan esimerkkinä jokapäiväisessä toiminnassa.

    Huolehtimalla omasta hyvinvoinnistaan yrittäjä tekee varmasti palveluksen koko muulle henkilöstölle. Loppuunpalaneelle johtajalle on vähän käyttöä.

    ap

    VastaaPoista
  10. Moi ap,
    ja kiitos viestistäsi. Puhut paljon mutta asiaa. Erityisesti lopun tiivistykseen on helppo yhtyä!

    Antti

    VastaaPoista